Opiskelumaailmasta kuultua

Sähköalan opiskelijoille riitti kesätöitä pandemiasta huolimatta

Koronapandemiasta johtuvan epävarmuuden takia työnantajat ovat olleet varovaisia harjoittelijoiden ja kesätyöntekijöiden palkkaamisessa. Siitä huolimatta sähköalalla tuntuu riittävän töitä opiskelijoille. Kesäkuussa Turussa Are oy:llä oppisopimuksella kesätyönsä aloittaneen ja Turun aikuiskoulutuskeskuksessa sähköasentajaksi 1,5 vuotta opiskelleen Petra Viirin mukaan epävarmuus […]

Ei kuvaa
Opiskelumaailmasta kuultua

Ennätysmäärä hakijoita sähkö- ja automaatioalan perustutkintoon

Kevään 2020 yhteishaussa sähkö- ja automaatioalan perustutkinto houkutteli 3 217 ensisijaista hakijaa. Määrä on suurempi, kuin kertaakaan vuonna 2014 alkaneen tilastointijakson aikana. Sähkö- ja automaatioalan syksyllä alkaviin perusopintoihin on tarjolla yhteensä 2 550 aloituspaikkaa. Opetushallituksen Vipunen-tilastotietokannan mukaan […]

Opiskelumaailmasta kuultua

Asentajastipendit kolmelle nuorelle

Sähköalan koulutus- ja tutkimussäätiö on myöntänyt historiansa ensimmäiset asentajastipendit. Stipendit jaettiin toukokuussa oppilaitosten esitysten pohjalta kolmelle toisen asteen oppilaitoksesta valmistuneelle sähköasentajalle. Asentajastipendin saaneista Kalle Seuranen opiskeli Lohjalla toimivassa Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksiassa, Veikka Siivonen Kokemäellä sijaitsevassa […]

Opiskelumaailmasta kuultua

Koronavirus vei ammattioppilaitokset etäopetukseen

– Lähiopetus toteutetaan etänä ja erilaisia tapoja siihen on yhtä monta kuin on opettajia, Länsi- ja etelä-Lapissa toimivan ammattiopisto Lappian sähkö- ja automaatioalan osaamisvastaava Jukka Hietamäki kertoo. Opettajat ovat saaneet koulutuksia etätyökalujen käyttöönottoa varten. Keskeisiä sovelluksia opetusta […]

Opiskelumaailmasta kuultua

Opiskelijat tutustuivat Sähkömessuihin

Jyväskylän Paviljongissa helmikuussa järjestetyillä Sähkö-, tele-, valo- ja AV 2020 -messuilla vieraili alan ammattilaisten lisäksi noin 1 500 opiskelijaa. Sähkömessuilla alan opiskelijoille oli suunniteltu oma messupolku, jonka varrella yritysten opiskelijakummit olivat valmiina isojenkin opiskelijaryhmien vastaanottoon. Sähköteknisen […]

Opiskelumaailmasta kuultua

Opiskelijat kilpailevat sähköformuloilla

Monen eri alan osaajista koostuva Metropolia Motorsport -ryhmä on jo vuodesta 2011 alkaen rakentanut ja suunnitellut sähköautoja ja kilpailut niillä. Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoista koostuva ryhmä suunnittelee ja rakentaa parhaillaan sähköformula-autoa. Kilpailuja järjestetään ympäri maailmaa. Kilpailuissa ei […]

Opiskelumaailmasta kuultua

Sähköala palkitsi hyviä opinnäytetöitä

Sähköalan koulutus- ja tutkimussäätiön tuhannen euron arvoiset Vuoden 2019 Hyvän opinnäytetyön stipendit myönnettiin Metropolia-ammattikorkeakoulusta insinööreiksi valmistuneille Roni Itämäelle, Alexandra Maltuschille ja Eemeli Hyvöselle. Roni Itämäen Sweco Industry oy:lle tekemä insinöörityö ”Moottoriohjaus prosessiteollisuudessa” käsittelee moottorikäyttöihin liittyviä […]

Opiskelumaailmasta kuultua

Xamk opettaa sähköinsinööriopiskelijoille lentämistä

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa on nyt mahdollista suorittaan sähkö- ja automaatiotekniikan insinööritutkinto (AMK) sekä liikennelentäjän lupakirja (ATPL) samanaikaisesti. Lentokoulutuksen hyväksytyistä opinnoista voidaan insinööritutkintoon sisällyttää lentolupakirjan laajuudesta riippuen jopa 45 opintopistettä. Lentokoulutuksen ja sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriopinnot […]