Sähköinfo oy:n palveluhakemisto esittelee yrityksen sähköalan ammattilaisille suunnattuja koulutus- ja tietopalveluita.

Sähköinfon palveluhakemisto

Sähköinfon kevään kurssiohjelmaan on lisätty useita uusia teemapäiviä, joilla esimerkiksi rakennusautomaatioalan ammattilaiset ja sähkölaitteistojen lämpökuvaajat pääsevät päivittämään tietojaan omien alojensa ajankohtaisista kuulumisista. Myös webinaarien ja verkkokurssien tarjontaa on lisätty entisestään.

Syksyllä käynnistynyt SFS 6000 Pienjännitesähköasennukset uudistuu -teemapäiväkiertue sai niin hyvän vastaanoton, että kurssi järjestetään kevään aikana uudelleen Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Tilaisuudet välitetään myös verkkoon, joten kurssille on mahdollista osallistua myös etänä.

SFS 6000 -standardin muutokset tutuiksi

Telepuolella kevään kurssitarjontaan kuuluu useita optisten verkkojen asennus- ja suunnittelukursseja. Myös esimerkiksi antenniasentajille, paloilmoittimien asentajille ja suunnittelijoille, kuntotutkijoille, aurinkosähköjärjestelmien asentajille ja käytön johtajille on tarjolla omaa erityisosaamista tukevia kursseja.

Sähköinfon palveluhakemisto (pdf)
Sähköinfon kurssikalenteri

Tutustu Sähköinfon verkkokursseihin =>