Sähköalan opiskelijoille riitti kesätöitä pandemiasta huolimatta

Turun aikuiskoulutuskeskuksessa sähköasentajaksi opiskeleva Petra Viiri kertoo olleensa pelkästään tyytyväinen päätökseensä vaihtaa hoitoalan työt sähköalan opiskeluun.

Koronapandemiasta johtuvan epävarmuuden takia työnantajat ovat olleet varovaisia harjoittelijoiden ja kesätyöntekijöiden palkkaamisessa. Siitä huolimatta sähköalalla tuntuu riittävän töitä opiskelijoille.

Kesäkuussa Turussa Are oy:llä oppisopimuksella kesätyönsä aloittaneen ja Turun aikuiskoulutuskeskuksessa sähköasentajaksi 1,5 vuotta opiskelleen Petra Viirin mukaan epävarmuus on ollut kuitenkin läsnä myös sähköalalla.

– Sain työpaikkani soittelemalla. Minulle luvattiin kesäksi töitä, mutta koronatilanteen takia sanottiin, ettei välttämättä kyetä tarjoamaan työpaikkaa. Kuitenkin lähempänä kesäkuuta ilmoitettiin, että olisi töitä tarjolla, joten nyt olen täällä, Petra kertoo.

Tyhjän päälle hän ei olisi kuitenkaan jäänyt, vaikka työt olisivat menneet sivu suun.

– Epävarmuuden takia minulla oli varasuunnitelmana käydä koulussa kesä- ja elokuussa, koska siellä on lähiopetusta niinä kuukausina. Heinäkuussa olisin tehnyt aikaisemman ammatin hommia eli hoitotyötä.

Lähihoidon työstä sähköalalle vaihtanut Petra on pitänyt erittäin paljon työpaikastaan ja työstään.

– Kuljen muiden työntekijöiden ja kärkimiehen mukana, ja teen samoja hommia kuin muut ja opin sitä kautta. Minulle näytetään aina, miten ja mitä töitä tehdään, ja pääsen sitten itse tekemään. Olen viihtynyt erittäin hyvin Arella, hän kertoo.

Kesätöiden jälkeen edessä on vielä kuukausi työharjoittelua Arella.

– Sen jälkeen edessä on valmistuminen syyskuun lopussa ja työelämä sähköasentajana. Olen tykännyt erittäin paljon siitä, että vaihdoin sähköalalle.
  

Aktiivisuus palkitsee

Lukuisia työhakemuksia lähettäneen ja Helsingin Taitotalossa sähkö- ja automaatioalaa opiskelevan Eino Raitakarin mukaan harjoittelupaikan saaminen vaikutti keväällä vaikealta.

– Laitoin noin 100 työhakemusta eri paikkoihin, mutta työpaikan saaminen vaikutti olevan hieman hankalaa, kun rekrytoinnit olivat monissa paikoissa kiinni koronaviruksen takia. Minulla oli pari varmaa paikkaa tuttavien kautta, mutta valitettavasti niille tuli rekrytointikiellot, joten ne menivät sivu suun, Eino kertoo.

Aktiivisuus kuitenkin palkittiin, kun hänen ensimmäinen työharjoittelupaikkansa sähköasentajana Amplit oy:stä varmistui toukokuun puolivälissä.

– Toukokuussa tuttu vinkkasi minulle Amplitista ja otin sitten suoraan yhteyttä heidän asiakaspalveluunsa. He sanoivat, että heillä aukesivat rekrytoinnit juuri. Laitoin heille hakemuksen ja sain työsopimukset kirjoitettua pari viikkoa ennen kuin harjoittelujaksot alkoivat, Eino sanoo.

Isolla työmaalla työskennellessään hän on pitänyt siitä, että pääsee näkemään, millaista työmaalla työskentely on ja käyttämään koulussa opittuja taitoja käytännössä.

– Työnantaja on myös ottanut minut hienosti vastaan ja opastanut kaikkia uusia tehtäviä varten. Työharjoittelun jälkeen aion valmistua, mennä heti töihin ja pyrkiä saamaan S2-pätevyyden itselleni tenttimällä, Eino kertoo.

 
Työt ovat jatkuneet lähes normaalisti

Aro Systems oy:n Lempäälä-talon työmaalla projektinhoitajana työharjoittelunsa suorittavan sähköisen talotekniikan opiskelijan Riku Ronnin käsityksen mukaan Tampereen seudun työmailla on ollut töitä normaalisti.

– Mitä nyt olen ymmärtänyt, niin ei ainakaan Tampereen seudun työmailla koronavirusepidemia ole juurikaan työn saatavuuteen vaikuttanut, Riku toteaa.

Työn aloittamisessa oli kuitenkin hieman epävarmuutta ilmassa vielä alkukeväällä.

– Sovimme tammikuussa, että tulisin töihin Aro Systemsille jo toukokuun alussa. Kun koronavirusepidemia alkoi, niin oli pieni kysymysmerkki siitä, milloin aloitan vai aloitanko ollenkaan. Maaliskuussa ei ollut mikään itsestäänselvyys, että töitä olisi, mutta huhtikuun alussa tuli ilmoitus, että hommia kyllä on, hän sanoo.

Rikulla on menossa jo kolmas harjoittelu Aro Systemsillä.

– Kaikki harjoitteluni olen suorittanut Aro Systemsillä. Ensimmäinen harjoittelu oli vielä sähköasentajana. Viime vuonna suoritin ensimmäisen ammattikorkeakouluharjoittelun projektinhoitajana ja tänä vuonna toisen harjoittelun samoissa työtehtävissä.

Harjoittelupaikkansa Riku on saanut joka kerta ottamalla yhteyttä Aro Systemsin Keski-Suomen liiketoimintajohtajaan. Tutun talon uudet haasteet ovat olleet hänelle mieluisia.

– Olen viihtynyt erittäin hyvin. Kun on tuttu talo, niin se helpottaa työn tekemistä. On ollut erittäin mielekästä ja opettavaista tämä projektinhoitajan homma, Riku toteaa.

Harjoittelun jälkeen hänellä on edessään opintojen suorittaminen loppuun, valmistuminen ja työelämään siirtyminen. Jatkokouluttautumistakaan Riku ei sulje pois suunnitelmistaan.

  
Työharjoittelu kotoa käsin

Metropolia-ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta sähkövoimatekniikkaa opiskeleva Robert Ellmén suorittaa työharjoitteluaan Fortum oyj:n Espoon toimipisteessä. Paikan hän sai laittamalla työhakemuksen Fortumille heidän verkkosivujensa kautta.

– Koronavirus ei varsinaisesti vaikuttanut paikan saamiseen, kun sopimukset allekirjoitettiin jo ennen kuin koronatilanne paheni. Mutta työnteko on ollut pääasiassa etätöitä epidemian takia, Robert kertoo.

Ylioppilaaksi valmistuttuaan hän kouluttautui sähköasentajaksi ja siirtyi sittemmin ammattikorkeakouluun opiskelemaan.

– Päätin kouluttautua lukion jälkeen sähköasentajaksi, koska halusin kokeilla, millaista työtä se on. Ammattikoulussa kiinnostuin kuitenkin sähköstä hyvin paljon ja päätin, että aion lukea insinööriksi, Robert selvittää.

Hän on ollut erittäin tyytyväinen työharjoittelupaikkaansa. Robertin työtehtävät Fortumilla ovat koostuneet lähinnä piirikaavioiden tarkastelusta ja dokumenttien täyttämisestä, mutta jossain vaiheessa hänellä pitäisi alkaa ensimmäinen sähkösuunnittelutehtävä.

– Olen tykännyt olla täällä töissä. Olen hyvin kiitollinen, että sain mahdollisuuden päästä koulutusta vastaavaan työhön, Ellmén iloitsee.

Harjoittelun jälkeen hän siirtyy taas opiskelemaan viimeistä lukuvuottaan.

– Sitten todennäköisesti takaisin töihin, kunhan sellaista löytyy, Ellmén tokaisee.

Ennen Fortumin pestiään Robert työskenteli pitkään Sähköinfo oy:n teknisenä avustajana.

   
Antero Vuorilehto, teksti

Sähköurakoitsijapäivät 2024