Ei kuvaa
Ajankohtaista

Topi: Yhteiseksi hyväksi

Tavanomaisesta poiketen ja aluehallintoviraston ohjeita tiukasti tulkiten otettiin uutta vuotta vastaan koronakuplassa Iso Rikkaan mökillä, jota Liitonmies residenssiksi nimittää. Kokoontumisrajoitusten takia seurue oli totuttua pienempi, vaikka mukaan oli kelpuutettu entiset tyttöystävät eli nykyiset vaimot. Niinhän […]

Kai Puustinen.
Ajankohtaista

Pelastuksen hinta

Laaja ymmärrys sähkön ensiluokkaisuudesta energiamuotona on tavoittanut lähes koko kansan valtiojohtoa myöten. Sähkön hinta on noussut kuluvana talvena yleiseen keskusteluun, mutta hintatason pitkäaikaisempia vaikutuksia on pohdiskeltu vähän. Kuluneen kymmenen vuoden aikana sähkön kuluttajahinnat ovat tasaisesti […]

Jarmo Töyräs.
Ajankohtaista

Teetä ja sympatiaa

Kolumni, LSK Electrics oy:n liiketoimintajohtaja Jarmo Töyräs. Otsikko lienee ainakin varttuneemmalle lukijakunnalle tuttu jo 1980-luvun puolivälin Liptonin teemainoksesta. Olisikohan tuo ajatus ”teetä ja sympatiaa” myös rakennustyömaille sovellettuna toteutuskelpoinen. Paljon puhutaan rakennusalan huonosta tuottavuuskehityksestä, vanhanaikaisista toimintatavoista, […]

Supercellin pääkonttorin valaistussuunnittelijana toimi VALOA design oy. Kuva Inspiroiva Creative.
Ajankohtaista

Vuoden valaistuskohde -kilpailun finalistit valittu

Vuoden valaistuskohde 2021 -kilpailun voittajat julkistetaan Valon päivänä 3.2. Kilpailun tuomaristo valitsi sisävalaistussarjan finalisteiksi Kirkkonummen pääkirjasto Fyyrin, ulkoministeriön toimitiloina Helsingin Katajanokalla toimivan Merikasarmin ja peliyhtiö Supercellin Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan pääkonttorin. Ulkovalaistussarjassa kilpailevat Imatran Sähköasema, Kajaanin […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Tammikuu 2022: Sähkötarvikkeiden saatavuus

Sähkömaailman tammikuun Alan mielestä -kyselyssä Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton jäsenyrityksiltä kysyttiin heidän näkemyksiään sähkötarvikkeiden saatavuudesta. Pandemia-aika on näkynyt erityisesti sähkötarvikkeiden hintojen nousuna ja tarvikkeiden toimitusaikojen venymisenä. Myös tarvikkeiden saatavuudessa on ollut ongelmia, vastaajista 49 % kertoi […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Lämpöpumppujen myynti kasvoi 25 prosenttia

Suomen 1,2 miljoonaa lämpöpumppua tuottavat jo lähes 20 % lämmityksestä. Markkina kasvoi vuonna 2021 yli 25 prosenttia. Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n tilastojen mukaan viime vuonna asennettiin 130 000 lämpöpumppua ja niihin investoitiin 800 miljoonaa euroa. […]

Ajankohtaista

QMG Partners ostaa Hausmaticin

Talotekniikkakonserni QMG:n palveluliiketoimintaryhmä QMG Partners oy ostaa Hausmaticin, joka urakoi ja huoltaa kerrostalojen rakennusautomaatiota Uudellamaalla. QMG jatkaa strategiansa mukaisesti yritysostoja, ja 31.12. allekirjoitetulla kaupalla konserniin liittyy keravalainen Hausmatic oy. Kerrostalojen rakennusautomaatiojärjestelmiin erikoistuneen yhtiön liikevaihto oli […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Sähkötekniikan tukkumyynti kasvoi 8,4 prosenttia

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo vuonna 2021 oli 1 145 miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin yhtenäkään vuonna aiemmin. Kasvua edellisvuodesta oli 8,4 prosenttia, ja viimeisen vuosineljänneksen kasvu ylsi jopa 15,9 prosenttiin verrattuna vuoden takaiseen. – […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Työvälineistä löytyi tarkastuksissa runsaasti puutteita

Työsuojeluviranomaiset suorittivat viime vuonna noin 200 työvälineiden toimintakunnon varmistamiseen liittyvää tarkastusta eri puolilla Suomea. Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan vuosittain sattuu satoja nostolaitteiden tai muiden työvälineiden aiheuttamia työtapaturmia. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen työsuojelutarkastaja Ari Pulli muistuttaa, että […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Caverion luopuu Venäjän-toiminnoistaan

Caverion myy Venäjän-tytäryhtiönsä paikalliselle yritykselle ja luopuu samalla kaikista Venäjän-toiminnoistaan. JSC Caverion Rusin koko osakekanta myydään Aim Cosmetics Rus LTD:lle. Kauppa käsittää Caverionin koko Venäjän operatiivisen toiminnan, joka on keskittynyt Pietarin ja Moskovan alueille. Caverion […]