Sähkötekniikan tukkumyynti kääntyi hienoiseen laskuun

Sähkötekniikan vuoden toisen neljänneksen myynnin arvo jäi 0,4 prosenttia pienemmäksi kuin vuoden 2022 vastaavalla jaksolla.

Sähkötekniikan tukkumyynti vuoden 2023 toiselle neljänneksellä. Kuva STK.

Vuoden toisella neljänneksellä myynnin arvo oli 0,4 prosenttia pienempi kuin vuoden 2022 vastaavalla jaksolla, mutta silti tämäkin vuosineljännes oli myynniltään kaikkien aikojen neljänneksi suurin Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tilastointihistoriassa.

Liiton mukaan erityisesti aurinkosähköön, valaistukseen ja lämmityksen säätöön liittyvien tarvikkeiden myynti on yhä kasvussa. Kumulatiivisesti vuoden ensimmäisen puoliskon myynti, 659 miljoonaa euroa, on 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022 vastaavalla jaksolla.

– Tässä talouden epävarmuustilanteessa pidän tätä alaltamme hyvänä suorituksena. Suomessa aloitettujen ja valmistuneiden rakennushankkeiden kuutiomäärä väheni 24 prosenttia helmi-huhtikuussa 2023 verrattuna edellisvuoteen. Uudisrakentamisen hidastuminen tulee heijastumaan sähköteknisten tuotteiden myyntiin viipeellä. Toimialamme on olennainen tekijä myös energiahankkeissa ja liikenneinframme uusiutumisessa, mikä varmasti näkyy näissä positiivisissa luvuissamme, STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen kertoo liiton tiedotteessa.

Sähköurakoitsijapäivät 2024