Ei kuvaa
Ajankohtaista

Assemblin osti Eltex sähkö ja automaation

Yrityskaupalla vahvistetaan entisestään Assemblinin sähkö- ja automaatio-osaamista. Eltex sähkö ja automaatio oy on vuonna 2005 perustettu täyden palvelun automaatio- ja sähköurakointitalo, joka on ollut mukana Suomen ja Pohjoismaiden suurimmissa rakennusprojekteissa. Eltex toteuttaa myös kaasuvalvontalaitteiden huoltoja […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Energiavarastot mukaan tehoreserviin

Ensi vuoden alussa voimaan tuleva tehoreservilain uudistus mahdollistaa energiavarastojen ja nykyistä pienempien kulutusjoustokohteiden osallistumisen tehoreservimarkkinoille. Tehoreservijärjestelmällä pyritään varmistamaan sähkön riittävyys talvikauden huippukulutuksen aikana. Jatkossa tehoreserviin voivat osallistua voimalaitosten ja kulutusjoustoon kykenevien kohteiden lisäksi myös tekniset […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Sähkötukkumyynti ylsi 10 prosentin kasvuun

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo kasvoi heinä-syyskuussa 10,6 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.Vuoden alusta tilastoituna myynnin arvo oli syyskuun loppuun mennessä yhteensä 835 miljoonaa euroa, mikä on 5,8 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kun tarkastellaan takautuvasti edellisen […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Ensi viikolla vietetään työturvallisuusviikkoa

Lokakuun 25.-29. päivä vietetään Euroopan työsuojeluviikkoa ja Rakennusteollisuuden turvallisuusviikkoa. Sähköalalla joka viikko on turvallisuusviikko, mutta kansainvälinen teemaviikko sopii erinomaisesti turvallisuusasioiden kertaamiseen myös sähköalan ammattilaisille. Rakennusteollisuus RT ry:n Turvallisuusviikon tavoitteena on saada viikon teemat näkymään ja […]

Tero Järvinen. Kuva Sauli Norja.
Artikkelit

Tietomallinnuksen mahdollisuudet jäävät usein hyödyntämättä

Tietomallit kehittyvät jatkuvasti havainnollisemmiksi ja monipuolisemmiksi, mutta sähköistyksen yksityiskohtia mallinnetaan edelleen harvoin. Kansalliset tietomallintamisvaatimukset määrittelevän Yleiset tietomallivaatimukset 2012 -ohjeiston uudistus YTV2020:ksi on parhaillaan käynnissä. Tietomallien tietosisältövaatimuksia kehitetään myös niin ikään parhaillaan käynnissä olevassa Ympäristöministeriön RAVA2-kehityshankkeessa. […]

Markku Penttilä. Kuva Juha Harju.
Artikkelit

5G muuttaa maailmaa ja Virve-verkkoa

Huippunopeat 5G-verkot muodostavat yhteyksien perustan 2030-luvulle tultaessa. Verkkoinvestoinneissa tähän pitää varautua jo nyt. Juttu on tiivistelmä Sähkömaailma Extran numerossa 4/2021 julkaistuista artikkeleista. Uuden sukupolven operaattori- ja palveluratkaisut privaattiverkkoineen voidaan toteuttaa nykyisen järjestelmän rinnalle 5G-kuituliitännäisillä ratkaisuilla. […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

QMG vahvistaa asemiaan Keski-Suomessa ostamalla Ajansähkön

Talotekniikkakonserni QMG kasvattaa palveluitaan, kun jyväskyläläinen Ajansähkö oy liittyy konserniin. Vuonna 1987 perustettu Ajansähkö on pitkään ollut alueensa vahvimpia yksityisiä sähkö- ja teleurakoitsijoita. Yhtiön palveluihin kuuluvat myös turvatekniikka ja automaatiourakointi, joka mahdollistaa erikoispalveluita, kuten vaativien […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Granlund laajenee yritysostolla Forssaan

Granlund Häme oy on ostanut forssalaisen Sähkösuunnittelu Macel oy:n. Yritysten fuusio on valmis kesällä 2022. Vuonna 1998 perustettu Sähkösuunnittelu Macel on erikoistunut vaativaan automaatio- ja sähkösuunnitteluun varsin laajalla sektorilla omakotitaloista sairaaloihin ja teollisuuteen. Asiakkaina ovat […]

Opiskelumaailmasta kuultua

Uutta virtaa uusiutuvan energian oppimisympäristöstä

Joensuussa toimiva ammatillinen oppilaitos Riveria rakentaa uusiutuvia energianlähteitä hyödyntävää, taloteknistä oppimisympäristöä. Riverian uusiutuvan energian oppimisympäristö tuottaa ja varastoi sähköä ja mahdollistaa erilaisten simulaatioiden käytön. – Ajatus uusiutuvan energian oppimisympäristöstä lähti liikkeelle vuonna 2017, kun huomasimme, […]

Kai Puustinen.
Ajankohtaista

Aivojen aktivaatio

Sähkömaailma-lehden pääkirjoitus 10/2021. Ammattilaiset voitaneen jakaa koulutusintoakselilla kahteen ääripäähän: Toinen pää haluaa jatkuvasti uutta tietoa ja pitää koulutuksia eteenpäin vievänä voimana, kun taas toinen pää on sitä mieltä, että kyllä tässä pärjätään ilman koulutuksia, onhan […]