Sähkömaailma-lehden pääkirjoitus 10/2021.
Ammattilaiset voitaneen jakaa koulutusintoakselilla kahteen ääripäähän: Toinen pää haluaa jatkuvasti uutta tietoa ja pitää koulutuksia eteenpäin vievänä voimana, kun taas toinen pää on sitä mieltä, että kyllä tässä pärjätään ilman koulutuksia, onhan koulut jo käyty.
Sähköalalla koulutukseen suhtaudutaan kenties muita rakentamisen aloja positiivisemmin, onhan oman tiedon päivittäminen myös edellytyksenä kelpoisuuksien säilyttämiseen. Asenteissa on kuitenkin eroja ja tämä tulee esiin uusien teknologioiden sekä tuotteistuksien omaksumisessa.
Sähkötekniikan hallitseminen antaa nykyään laajasti mahdollisuuksia. Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksessakin tuntuu olevan melkoinen lisäsarka orastamassa. Mikäli takuuajat tulevat lakisääteisiksi, lienee itsestäänselvyys, että laitteistojen käytön ja huollon historiat pitää myös olla todennettuina. Tämä tuo lisää anturointia ja todennäköisesti myös tarkastuksia ja huoltoa.
On olemassa ihmislaji, joka imee kaikki uudet ideat hetkessä, prosessoi ne pikaisesti ja tuloksena joko ryhtyy hommiin tai hylkää ajatuksen jostain pätevästä syystä, yleensä kannattamattomuuden vuoksi. Tämän kehittyneen geneettisen muunnoksen alapuolella olemme sitten me muut, joiden pitää osallistua koulutuksiin, joissa meille kerrotaan, mitä kaikkea uutta on ja miten sitä voisi hyödyntää.
”Ei uskalleta lähteä uuteen, vaan käperrytään vanhaan.”
Pystymme muiden avulla näkemään, onko uusien teknologioiden tai tuotteistuksien tuoma tulevaisuus meille mahdollisuus vai onko se peräti pakko, sillä muuten markkinan muutos saattaa viedä vanhatkin työt.
Vielä suurempi hyöty meille on aivojen aktivoinnista. Kun pakotamme itsemme pohtimaan uusia asioita, aivomme irtautuvat hetkeksi normaalista suorittamisestaan ja virkistyvät uusista asioista. Jotkut ihmiset tulevat vanhemmiten ”mökkihöperöiksi” eli pelkäävät kaikkea uutta ja käpertyvät olemassa olevaan pieneen maailmaansa.
Myös yrittäjillä on olemassa samankaltainen vaara. Ei uskalleta lähteä uuteen, vaan käperrytään vanhaan. Tällä hetkellä töitä on hyvin ja valmistautuminen tulevaisuuden mahdollisuuksiin pitää aloittaa silloin, kun vielä voi. Aivotkin kiittävät.
Kai Puustinen
Sähkömaailman päätoimittaja