Ei kuvaa
Ajankohtaista

STUL sai kaksi edustajaa yrittäjäjärjestön organisaatioon

Suomen yrittäjät ry:n valiokuntiin ja työmarkkinavaltuuskuntaan on valittu uudet kokoonpanot vuosiksi 2025–2026. Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:tä niissä edustavat rakentamisen valiokunnassa puheenjohtajana Pohjois-Suomen sähkö oy:n entinen toimitusjohtaja Juha Lounatvuori ja työmarkkinavaltuuskunnassa varajäsenenä STULin lakimies Jaakko […]

Uusi aiempaa herkempi infrapunasensori tuo hyötyjä moneen eri teknologiaan. Kuva: Xiaolong Liu, Aalto-yliopisto.
Ajankohtaista

Tutkijat kehittivät infrapunasensoreista aiempaa herkempiä

Uuden teknologian uskotaan olevan suoraan integroitavissa esimerkiksi itseohjautuviin autoihin. Infrapunavalon havaitseminen on olennaista lukuisissa erilaisissa sovelluksissa, aina kaukosäätimistä ja automaattitarkennusjärjestelmistä itseohjautuviin autoihin ja virtuaalilaseihin. Niinpä infrapunailmaisimien, kuten fotodiodien, herkkyyden parantaminen toisi merkittäviä hyötyjä moneen eri […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Firesec ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola yhdistävät voimansa

Talotekniikkakonserni QMG yhdistää vuodenvaihteessa tytäryhtiöidensä Firesec oy:n ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola oy:n liiketoiminnat 1.1.2025 ja muodostaa vahvan paloturvallisuuden toimijan. ”Haluamme tällä yhdistymisellä vahvistaa palveluitamme ja kehittää toimintaamme entisestään. Kun alansa huiput Firesec ja Paloilmoitinhuolto Jukka […]

akkupuisto kuhmoinen
Ajankohtaista

Kuhmoisiin nousee täysin kotimainen akkupuisto

Akkupuiston toimittavan Cactos oy:n toimitusjohtaja muistuttaa, että laitteiden akunhallinta- ja ohjausjärjestelmissä tulisi ottaa huomioon samat riskit kuin kaikessa muussakin kriittisessä infrastruktuurissa. Tampereentien varrella Kuhmoisiin on nousemassa Suomen ensimmäinen kokonaan kotimaista tekoa oleva akkupuisto. Akkupuiston kehityksestä, […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa

Enersense International oyj:n tytäryhtiö Enersense Wind oy myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa Fortumille. Kauppa toteutetaan myymällä Enersense Windin tytäryhtiön osakkeet. Enersense Windin tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoiminta siirretään tähän tytäryhtiöön ennen kaupan toteutumista. Vuonna 2023 kehitysliiketoiminnan […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Markku Säkölle Sähkösuunnittelijat NSS ry:n kultainen ansiomerkki

Sähkösuunnittelijat NSS ry:n hallitus on myöntänyt tammikuun 2025 lopussa yhdistyksen tehtävissä lopettavalle Markku Säkölle kultaisen ansiomerkin tunnustuksena yhdistyksen hyväksi suoritetusta pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä. Säkön toimitusjohtajakausi vuonna 2019 alkoi vauhdikkaasti; toimisto muutettiin Alppikadulta Takomotielle ja […]

Hanasaaren energiakortteli
Ajankohtaista

A-Insinöörit ja Elomatic toteuttavat Helenin sähkökattilalaitosta

Energiayhtiö Helen on valinnut A-Insinöörit ja Elomaticin EPCM-kumppaneiksi toteuttamaan Euroopan suurinta sähkökattilalaitosta Helsingin Hanasaareen. Helsingin Hanasaaren energiakortteliin rakennettava 200 megawatin sähkökattilalaitos koostuu neljästä sähkökattilasta. Kokonaisuuteen kuuluu kaksi lämpövarastoa. Sähkökattiloilla nostetaan veden lämpötila kaukolämpöverkkoon sopivaksi ajankohtina, […]

Ajankohtaista

Hausmaticin toimitusjohtajaksi on nimitetty Antero Lindström

QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan automaatioyritys Hausmaticin uusi toimitusjohtaja on 1.1.2025 alkaen sähköinsinööri Antero Lindström. Lindström on toiminut Hausmaticin automaatioratkaisujen projektipäällikkönä syksystä 2023 alkaen. Aiemmin hän on työskennellyt kymmenisen vuotta automaatioratkaisujen parissa Eletalla ja Constilla. Uudessa roolissaan Lindström […]