Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa

Enersense International oyj:n tytäryhtiö Enersense Wind oy myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa Fortumille.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Kauppa toteutetaan myymällä Enersense Windin tytäryhtiön osakkeet. Enersense Windin tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoiminta siirretään tähän tytäryhtiöön ennen kaupan toteutumista. Vuonna 2023 kehitysliiketoiminnan liikevaihto oli 10,1 miljoonaa euroa ja nettotulos 0,7 miljoonaa euroa.

Kauppa koostuu kiinteästä velattomasta 9,25 miljoonan euron käteishinnasta ja enintään 74 miljoonan euron muuttuvasta hinnasta, joka on sidottu kaupan kohteena olevien tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden kehitykseen, ja kukin siihen liittyvä maksu edellyttää, että yksittäiset hankkeet saavuttavat Fortumin tekemän lopullisen investointipäätöksen. Kiinteä kauppahinta maksetaan käteisellä kaupan toteutumisen yhteydessä. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä, ja se edellyttää tavanomaisten ehtojen toteutumista.

Kaupan toteutumisen yhteydessä Enersense kirjaa noin 19 miljoonan euron voiton, ja sen omavaraisuusaste nousee noin seitsemän prosenttiyksikköä.

Yhtiö on tarkistanut strategiaansa ja keskittyy ydinliiketoimintoihinsa vihreän energiasiirtymän projekti- ja palvelutoiminnoissa. Se kehittää ydinliiketoimintojensa strategiaa Industry-, Power- ja Connectivity-segmenteissään. Maatuulivoiman ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoiminnan myynti on osa yhtiön strategiaa. Enersense jatkaa merituulivoimaliiketoiminnan ja päästöttömän liikenteen ratkaisujen liiketoiminnan strategista arviointia.

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025