Nimlas on ostanut Pohjanmaalla toimivan Netion oy:n. Tietoliikenne- ja sähköverkkojen rakentamiseen erikoistunut Netion toteuttaa verkkohankkeita kokonaisuutena maanrakennuksesta kaapelointiin, kytkentöihin ja käyttöönottoon.
Kauppa tuo Nimlakselle uudenlaista osaamista kiinteistöjen ulkopuolisten tietoliikenne- ja sähköverkkojen rakentamisesta. Netionin liikevaihto on noin 1,8 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 13 ammattilaista.
Vuodesta 2016 toimineella Netionilla on toimipisteet Kokkolassa ja Pietarsaaressa. Yhtiö toimii pääasiassa Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.
Netion rakentaa tietoliikenne- ja sähköverkkoja teleoperaattoreille, puhelin- ja sähkölaitoksille, seutuverkoille sekä teollisuuden asiakkaille. Viime vuosina merkittävä osa töistä on liittynyt valokuituverkkojen rakentamiseen. Lisäksi yhtiö saneeraa, huoltaa ja korjaa verkkoja.
Netionin vahvuus on kyky toteuttaa hankkeet kokonaisuutena omalla henkilöstöllä ja kalustolla maanrakennuksesta kaapelien asennuksiin, kuituhitsauksiin, kytkentöihin ja valmiin verkon käyttöönottoon asti.
”Meidän vahvuutemme on se, että pystymme ottamaan vastuun koko kokonaisuudesta. Asiakkaalle se tekee projektista yksinkertaisemman, kun työtä ei tarvitse jakaa usealle eri toimijalle. Uskon, että se on yksi syy siihen, miksi olemme pärjänneet hyvin”, Netionin toimitusjohtaja Petri Peltoniemi sanoo.
Netion toteuttaa myös tietoliikenne- ja sähköverkkojen yhteisrakentamista. Esimerkiksi vanhoja ilmajohtoverkkoja saneerattaessa sähkö- ja tietoliikennekaapelit voidaan rakentaa samalla kertaa maan alle.


