Nimlas ostaa talotekniikkayrityksiä Meri-Lapista

LVI-Vanhatalo oy ja Sähköasennus Kivilompolo oy liittyvät osaksi Nimlas-konsernia.

Torniolaisen LVI-Vanhatalon historia ulottuu vuoteen 1982. Yhtiö toteuttaa LVI-urakointia ja -asennuksia eri puolilla Lappia. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa julkisen sektorin toimijat, yritykset, taloyhtiöt ja teollisuus. Yhtiön liikevaihto on noin 3,7 miljoonaa euroa ja se työllistää 15 ammattilaista.

Sähköasennus Kivilompolon juuret ulottuvat vuoteen 1991 ja Pelloon. Toiminta on sittemmin laajentunut Keminmaahan ja Rovaniemelle, ja nykyisin yhtiö palvelee asiakkaita laajasti eri puolilla Pohjois-Suomea.

Yhtiö toteuttaa sähköurakointia ja -asennuksia muun muassa julkisiin kohteisiin, liiketiloihin ja taloyhtiöihin sekä hotelleihin, loma-asuntoihin ja muihin matkailurakentamisen kohteisiin. Lisäksi se asentaa ja huoltaa ilmalämpöpumppuja. Yhtiön liikevaihto on noin 3,2 miljoonaa euroa ja se työllistää 13 ammattilaista.

LVI-Vanhatalo ja Sähköasennus Kivilompolo ovat työskennelleet vuosien varrella useissa samoissa hankkeissa. Nimlaksen Pohjois-Suomen liiketoimintajohtaja Janne Korhosen mukaan molemmilla yrityksillä on vahva asema ja hyvät asiakasverkostot Lapissa.

”Molemmat ovat hyvin johdettuja yrityksiä, jotka tuntevat alueensa ja asiakkaansa. Ne ovat rakentaneet vahvat verkostot Lapissa, ja niiden tekemiseen luotetaan. Meille on tärkeää, että yritykset jatkavat tätä hyvää tekemistä omilla nimillään ja nykyisen johdon vetäminä”, Korhonen sanoo.

Yrityskaupat toteutetaan marraskuussa 2026.

Airam Pro