Ei kuvaa
Ajankohtaista

Elcoline Group ostaa SSG Sahalan

Yrityskaupan myötä Elcoline tulee työllistämään noin 800 ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihdon odotetaan kasvavan vuoden 2024 aikana sataan miljoonaan euroon. SSG Sahala on vuonna 2008 perustettu, arvostettu kotimainen teknisten palveluiden tarjoaja, jolla on vahva […]

Vuonna 2017 rakennettu, 11 voimalasta koostuva Tahkoluodon merituulipuisto on Suomen ensimmäinen merituulipuisto ja maailman ensimmäinen jäätyvälle merelle rakennettu merituulipuisto. Kuva: Mikko Pärssinen/Suomen Hyötytuuli Oy.
Ajankohtaista

Tahkoluodon merituulipuiston laajennus etenee

Suomen Hyötytuuli Oy:n Tahkoluodon merituulipuiston laajennushankkeen demonstraatiovaiheelle myönnettiin rakennus- ja vesilupa. Suomen Hyötytuuli suunnittelee parhaillaan neljästäkymmenestä vähintään 15 megawatin voimalasta koostuvaa Tahkoluodon merituulipuiston laajennushanketta. Laajennushankkeen demonstraatiovaiheessa toteutetaan kaksi merituulivoimalaa Porin Tahkoluodon edustalle. Hankkeen tavoitteena on […]

Kalle Hentunen seuraa Petri Veikkasta Quattroservices Kaakkois-Suomen toimitusjohtajana Kuva: Pia Alatalo.
Ajankohtaista

Kalle Hentunen Quattroservices Kaakkois-Suomen johtajaksi

Quattroservices Kaakkois-Suomea pitkään luotsannut Petri Veikkanen siirtyy omasta pyynnöstään asiakkuuksiin ja hankintaan keskittyvän johtajan tehtäviin. Quattroservices Kaakkois-Suomi työllistää 35 sähköasentajaa ja kuusi toimihenkilöä. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on talon sisältä nimitetty 1.1.2024 alkaen sähkö- ja automaatiotekniikan […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Technopolis sai Vuoden energianerokas 2023 -tunnustuksen

Technopolis oy on palkittu Vuoden energianerokas 2023 -tunnustuksella energiatehokkuutta kehittävän älykkään ohjausjärjestelmän pilotoinnista. Vuosittaisen vastuullisuustunnustuksen myöntävät työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja Motiva oy. – Kiinteistöautomaation älykäs ohjaus data-analytiikan avulla on modernia monistettavaa energianerokkuutta, johon yhä […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Ilmajohtostandardi päivitettiin

Sesko on päivittänyt suurjänniteilmajohtostandardin SFS-EN 50341 kansallisen osuuden. Standardin vaatimuksia sovelletaan myös pienjännitteillä (alle 1 kV vaihtojännitteillä) toimiviin ilmajohtoihin. Paikalliset ympäristöolosuhteet vaikuttavat voimakkaasti ilmajohtoihin, joten standardisarjaan sisältyy kansallisia osia, joissa annetaan eri maita koskevat erityisvaatimukset. […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Turku Energia hankkii 50 megawatin sähkökattilan

Sähkökattila korvaa öljyllä, pelleteillä ja edullisen sähkön aikana myös muilla polttoaineilla tuotettua lämpöä noin 5000 omakotitalon lämmityksen verran vuodessa. Sweco vastaa hankkeen projektijohdosta, hankintatoimesta, toteutussuunnittelusta, työmaajohdosta ja -valvonnasta sekä käyttöönotosta. Sähkökattilan arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

STUL: Suhdanne vaikeuttaa harjoittelijoiden palkkaamista

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n kyselyyn vastanneista liiton jäsenyrityksistä jopa lähes 65 % epäröi työssäoppimisjaksojen järjestämisestä lomautusten tai irtisanomisten aikana. STULin kyselyyn vastanneista yrityksistä suurin osa kokee työssäoppimisjaksojen järjestämisen haastavaksi lomautusten ja irtisanomisten aikana. Alan […]

Paimion kaupungintalossa pidetyn SLM 100 -juhlavuoden päätösseminaarin paneelikeskusteluun osallistuivat vasemmalta lukien Elina Engman, Johanna Liipola, Veli-Pekka Nurmi, Anniina Alasaari, Anni Mikkonen ja Patrik Rautaheimo sekä Antti Kosonen.
Ajankohtaista

Sähkö on energiamurroksen keskiössä

Sähköenergia on merkittävässä asemassa pyrittäessä ilmastoneutraaliin Suomeen. Siitä tuli vakuuttuneeksi Paimion Sähkömuseon järjestämässä seminaarissa, jossa alan asiantuntijat toinen toistaan tukien esittelivät eri tuotantomuotojen edistystä. Asenne ratkaisee, todettiin 14.11. pidetyn seminaarin lopuksi käydyssä paneelikeskustelussa. Hakeutumalla rohkeasti […]