Vantaan Energian geovoimala avattiin

QHeatin toimitusjohtaja Erika Salmenvaaran mukaan geoenergia sopii erinomaisesti täydentämään kaukolämmön tuotantoa. ”Uskomme, että ratkaisullemme on runsaasti kysyntää esimerkiksi Saksassa, missä on paljon pienillä alueilla toimivia, maakaasulla lämpöä tuottavia kaukolämpöyhtiöitä.” Kuva Mikko Arvinen.
QHeatin toimitusjohtaja Erika Salmenvaaran mukaan geoenergia sopii erinomaisesti täydentämään kaukolämmön tuotantoa. ”Uskomme, että ratkaisullemme on runsaasti kysyntää esimerkiksi Saksassa, missä on paljon pienillä alueilla toimivia, maakaasulla lämpöä tuottavia kaukolämpöyhtiöitä.”

Suomen ensimmäinen geotermistä lämpöä kaukolämpöverkkoon tuottava laitos on avattu Vantaalle Kehä III:n kupeeseen.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Vantaan Energian ja geotermiseen energiaan erikoistuneen Quantitative Heat Oy:n rakentama geoterminen lämpölaitos otettiin käyttöön maaliskuun alussa Vantaan Variston lämpökeskuksen tontilla. Laitoksen kolmesta, 800 metrin syvyyteen poratusta lämpökaivosta saadaan noin 1 400 MWh lämpöä, mikä vastaa muutaman kerrostalon kulutusta.

Vantaan Energian kehityspäällikkö Jukka Heino toimi maalämpöhankkeen rakentamisen projektipäällikkönä. Kuva Mikko Arvinen.

Kyseessä on siis vielä varsin pienimuotoinen pilottikokeilu. Vantaan Energian kehityspäällikkö Jukka Heinon mukaan järjestelmää tullaan ohjaamaan jatkossa monipuolisella automaatiolla, mutta vielä toistaiseksi lämmön tuotantoa ja maaperään varastointia ohjataan käsin valvomosta.

– Järjestelmää ohjataan sähkön SPOT-hintaa vasten. Jos meillä on edullista ylijäämälämpöä tarjolla, kannattaa energiaa varastoida maahan. Lisäksi järjestelmää käytetään kaukolämmön kysyntäpiikkien aikana jos vaikka kaikki vantaalaiset haluavat käydä aamulla samaan aikaan suihkussa, Heino kertoo.

Vantaan Energian tiedote

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025