
Kolumni: Rasmus Myöhänen, ensimmäisen vuoden automaation ja robotiikan opiskelija Aalto-yliopistossa.
Olen Rasmus Myöhänen ja opiskelen ensimmäistä vuotta automaatiota ja robotiikkaa Aalto-yliopistossa Espoon Otaniemessä. Kirjoitan joka toiseen Sähkömaailmaan kolumnin, jossa kerron opiskelijaelämästäni.
Kiinnostus alaa kohtaan lähti jo yläasteelta ja lukion puolessa välissä löysin juuri tämän uudistuneen pääaineen. Luonnontieteiden ja käytännönläheisen opiskelun yhdistäminen oli minulle tärkeää ja halusin päästä juuri Aaltoon. Halusin myös alalle, jolla on tulevaisuudessa vielä paljon annettavaa ja mahdollisuuksia työskennellä muulla kuin Suomessa.
Aloitin opintoni syyskuussa ja pääsimme heti rakentamaan omaa robottia. Kurssilla sai sekä ohjelmoida että rakentaa oman työnsä alusta loppuun. 3D-tulostus, juottaminen, kytkentöjen kokeilu sekä erilaiset moduulit ja ohjaimet tulivat erittäin tutuiksi ja voin nyt todeta oppineeni paljon uutta.
”3D-tulostus, juottaminen, kytkentöjen kokeilu sekä erilaiset moduulit ja ohjaimet tulivat erittäin tutuiksi.
Onnistuimme mielestäni hyvin, sillä rakentamamme kulkuneuvo sai käskyjä Bluetoothin avulla ja sen ”raajat” liikkuivat niin kuin halusimme. Kurssi toimi hyvänä motivaattorina opinnoille ja lisäsi kiinnostusta alaa kohtaan.
Sen lisäksi syyslukukaudella meillä oli kaksi erilaista matematiikan kurssia, ohjelmointikurssi ja pidempi kurssi mekaniikkaa. Pidin ohjelmointikurssista, sillä siinä sai myös toteuttaa oman projektin, ja ohjelmointi on aina kiinnostanut minua. Onneksi meillä on kevätlukukaudella uusi ohjelmointikurssi, jolla pääsemme tutustumaan uuteen ohjelmointikieleen.
Halusin myös suorittaa pakollisen ruotsinkurssin heti ensimmäisessä periodissa, jotta se ei jäisi kummittelemaan myöhemmälle.
Syksyllä tuli kaiken opiskelun lisäksi käytyä erilaisissa tapahtumissa, kuten approilla ja sitseillä. Saimme myös marraskuun alussa haalarit, joten olen päässyt harjoittelemaan haalarimerkkien ompelua.
Opiskeluvaiheitani voi seurata tarkemmin Sähkömaailman verkkosivuilta.
Rasmus Myöhänen
Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden automaation ja robotiikan opiskelija Aalto-yliopistosta.