Ammattikoululaisten tyytyväisyys opetukseen on laskenut

Toisen asteen ammatillisten opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Osku vaatii lähiopetuksen määrän ja laadun varmistamista.

Uusi audioartikkeli pienydinvoimasta

Oskun varapuheenjohtaja, STEP-koulutuksen Järvenpään kampuksella nuoriso-ohjaajaksi opiskeleva Minttu Rautavuori ja puheenjohtaja, sähkö- ja automaatioasentajaksi Sataedussa Kankaanpäässä opiskeleva Venla Tilli vaativat ammattikoululaisten yksilöllisen opetuksen määrän ja laadun varmistamista. Kuva Susanna Ronkainen/Osku.

Suomen Opiskelija-Allianssi Oskun mukaan ammatilliseen koulutukseen sisältyvän lähiopetuksen määrä on vähentynyt koulutusleikkausten seurauksena. Oskun tekemien amistutkimusten mukaan ammattikoululaisten tyytyväisyys saamaansa opetukseen on samalla laskenut viime vuosina. Vuoden 2018 tutkimuksen vastaajista 77 % kertoi olevansa tyytyväisiä saamaansa opetukseen, mutta nyt luku on tippunut 69 prosenttiin.

Vain 44 % ammattikoululaisista kokee, että opintoihin sisältyy riittävästi opetusta ja ohjausta.

– Elokuussa voimaan astuneen lain mukaan opetuksen ja ohjauksen määrä on vähintään 12 tuntia osaamispistettä kohti. Vaadimme, että lain toimeenpanoa seurataan ja että muutos näkyy myös käytännössä opiskelijoiden arjessa opetuksen määrän lisääntymisenä, Oskun puheenjohtaja Venla Tilli sanoo yhdistyksen tiedotteessa.

SFS6002 uudistuu