Flipperipeli oli pitkään oleellinen osa populaarikulttuuria, ja nyt sen suosio on jälleen kasvamassa. Flipperihalleja perustetaan taas, ja useilla harrastajilla on koneita kotonaankin.
Kuuntele artikkeli
Flipperissä voi olla satoja metrejä sähköjohtoja ja kaikenlaisia erikoisesti kytkettyjä sähkölaitteita. Harrastajien piirissä sanotaan siksi, että ”sähkäriä ei saa päästää flipperin sisälle”.
Bagatelleiksi kutsuttuja kuulantökkäyspelejä on pelattu 1400-luvulta lähtien. Niissä lyödään lasisia tai kivestä tehtyjä palloja pelipöydälle, jossa on ohuista nauloista tehtyjä, eri pistemäärin varustettuja ”pusseja”. Pallo törmää pelipöydälle sijoitettuihin nauloihin, joista se kimpoilee sattumanvaraisesti ja osuu toivon mukaan pussiin.
Opettaja ja leikkikalutehtailija Juho Jussila suunnitteli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vastaavanlaisen Fortuna-pelin, josta tuli menestystuote ulkomaita myöten. Englannissa peliä markkinoitiin nimellä ”Corinthian Bagatelle”, ja sitä esiteltiin myös kuninkaallisille.
Nämä pelit olivat sähköisten flippereiden esikuvia. Niiden nauloista, englanniksi pin, tulikin flipperin englanninkielinen nimitys pinball, vaikka nykyisin naulat on korvattu automaattisilla suunnan ja vauhdin muuttajilla ja sähköisesti toimivilla mailoilla. Lisäksi pelipöytiin on lisätty rahastusrako, johon pelaaja joutuu lykkäämään kolikon tai kaksi.
”Koska flipperi oli alkujaan puhdas onnenpeli, sitä alettiin USA:ssa pitää uhkapelinä.
MONTAGUE REDGRAVE muutti 1800-luvulla Yhdysvaltoihin ja valmisti siellä bagatellipöytiä. Vuonna 1871 hän keksi ”Ball Shooterin”. Se oli jousilaukaisulaite, jolla pallot laukaistiin hallitulla voimalla, jolloin pelaaja sai ainakin illuusion siitä, että hän voisi hallita pallon pomppimista. Peliä myytiin nimellä”Baffle Ball”, ja sen myötä oltiin jälleen askel lähempänä flipperikonetta.
Ensimmäisen nykyaikaiselta vaikuttavan flipperin keksi Raymond Moloney vuonna 1932. Pöytäpelien jakelijana Moloney ei saanut varastoonsa suosittua Baffle Ballia, joten hän keksi sen sijaan kolikkokäyttöisen pelin nimeltä ”Ballyhoo”. Siitä tuli heti hyvin suosittu, vaikka siinä ei ollut puskureita, flippereitä eikä äänitehosteita – peliä myytiin noin 50 000 kappaletta.
Ballyhoon menestyksen myötä Moloney muutti yrityksensä nimen Bally Manufacturing Corporationiksi. Ballysta tuli ensimmäisten flippereiden suurin valmistaja.
BALLYN MENESTYKSEN innoittamia kilpailijoita tuli markkinoille runsaasti, ja valmistajat tekivät peleihinsä muutoksia erottuakseen muista. Niinpä sähkömekaaniset flipperit tulivat markkinoille jo 1933. Niiden keksijäksi on todettu eräs Harry Williams. Muut valmistajat seurasivat hänen esimerkkiään ja lisäsivät laitteisiinsa sähkömekaanisia ominaisuuksia, kuten automaattisia pistelaskureita, valoja, ääniä ja musiikkia.
Huippuunsa kehitetty flipperi vilkkuvine valoineen ja nokkeline äänitehosteineen on visuaalisesti mielenkiintoinen peli, jossa on ahkerasti hyödynnetty populaarikulttuurin kuvastoa Kippari-Kallesta ja Elvis Presleystä Star Warsiin, Matrixiin ja tunnettuihin näyttelijättäriin – ovathan sen pelaajat olleet etupäässä nuoria miehiä.
KOSKA FLIPPERI OLI ALKUJAAN puhdas onnenpeli, sitä alettiin USA:ssa pitää uhkapelinä ja se liitettiin jopa Chicagon mafiaan. Vuonna 1942 New Yorkin pormestari kielsi flipperipelit yrityksissä ja julkisilla alueilla. Monet kaupungit seurasivat esimerkkiä ja joko kielsivät pelin tai kielsivät ainakin lapsia pelaamasta sitä. Lukuisia flippereitä tuhottiin innosta pinkeinä.
Peli oli jäämässä unholaan, kunnes flipperientusiasti Roger Sharpe sai vuonna 1976 oikeuslaitoksen uskomaan, että flipperi on taitopeli. Osoittaakseen tämän hän veti newyorkilaisessa oikeussalissa olleen koneen männän taaksepäin; pallo meni suoraan hänen aiemmin osoittamalleen kaistalle. Neuvoston puheenjohtaja ilmoitti nähneensä tarpeeksi, ja flipperi palasi USA:n kulttuuriin. Sharpe on sittemmin huomauttanut, että hänen lyöntinsä oli silkkaa tuuria.
Suomessa vastaavaa kieltoa ei ole ollut koskaan.
FLIPPERINPELUUN MAAILMA kehittyi ja kasvoi. Ympäri maailmaa perustettiin arcadeiksi kutsuttuja halleja, joissa oli flippereiden lisäksi muitakin sähkökäyttöisiä pelejä. Pidettiin myös suuria kilpailuja, joissa palkinnot saattoivat olla tuntuvia.
1980-luvulla kuvaan alkoivat tulla digitaaliset pelit, kuten Pac Man ja Space Invaders. Pysyäkseen mukana kisassa flipperivalmistajat tekivät kojeisiinsa mitä mielikuvituksellisimpia muutoksia lisätäkseen pelaamisen jännitystä. Eräs pelaajien mielestä jännittävimmistä toiminnoista oli jo 1960-luvulla lisätty tilt-toiminto, joka sammutti koneen, jos pelaaja yritti huijata kallistamalla tai täräyttämällä sitä. Tilttiä oli kuitenkin säädetty niin, että pieni kallistus tai tönäisy sallittiin, ja pelaajat yrittävät sitten löytää kohdan, jossa pelipöytää siirrettiin laukaisematta tilttiä.
90-LUVUN LOPULLA flipperipeleille ei enää löytynyt tarpeeksi yleisöä, ja kiinnostus muihinkin hallipeleihin hiipui. Pelihallit suljettiin, ja koneet vietiin parhaassa tapauksessa museoihin ja keräilijöille. 2000-luvun alkupuolella kiinnostus peliä kohtaan heräsi uudelleen ja flipperiteollisuus koki uuden nousun. Pienet, riippumattomat flipperivalmistajat jatkoivat klassisten flipperien suunnittelua. Vanhoja flippereitä kunnostetaan sekä ammattimaisesti että asianharrastajien rakastavin käsin.
– Meitä on Suomessa pienehkö joukko, joka osaa korjata flippereiden mekaaniset ja elektroniset osat. Vaikeampien vikojen kanssa painitaan joskus porukalla, nokialainen flipperiharrastaja Janne Takasalo sanoo.
Hän on käynyt Nokian ammattikoulussa automaatioasentajalinjan ja tehnyt töitä automatiikan, robotiikan, mekaanisen kokoonpanon, hitsaus-/metallityön sekä heikko- ja vahvavirran parissa.
– Flipperit ovat kiehtoneet minua ihan pienestä saakka. Tykkäsin Fortunastakin, mutta flipperissä pystyy hallitsemaan palloa. Ja sitten on tietty ne äänet ja valot. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten ne toimivat.
Miksi sitten asianharrastajat sanovat, että sähköasentajat on pidettävä kaukana niistä?
– Flipperit ovat niin oma maailmansa ja amerikkalaisten suunnittelemina melkoisen erikoisesti koottuja, ja sähköteknisesti hyvin monimutkaisia, Takasalo kertoo.
– Pelkästään johtoa on usein jopa 800 metriä tungettuna pienehköön laatikkoon. Ne on rakennettu tavalla, joka vaatii sähkömieheltäkin perehtymistä. Perussähkäri suurella todennäköisyydellä diagnosoi vian väärin ja lähtee siksi myös korjaamaan vikaa väärää kautta. Tämä harrastus vaati minultakin paljon perehtymistä, opettelua vanhojen konkarien kanssa ja Youtube-videoiden katselua.
Vanhat flipperit olivat sähkömekaanisia EM-koneita, mutta uudemmat ovat digitaalisia solidstate-koneita. Niistä löytyy kaikenlaista: magneetteja, optoja, mikrokytkimiä, solenoideja, lcd-näyttöjä ja mitä ihmeellisimpiä sähkömekaanisia leluja ja omalaatuisia ratkaisuja.
– Flippereitä voi myös tuunata modernimmiksi. Yhteen 90-luvun koneeseen olen varmaan ainoana maailmassa istuttanut HD-tason näytön interaktiivisella grafiikalla, Takasalo kertoo.
TAKASALON KÄSIEN LÄPI on kulkenut noin 50 flipperiä, ja tälläkin hetkellä hänellä on niitä 17. Niiden yhteenlaskettu arvo on noin 100 000 €. Harrastustaan hän rahoittaa kunnostamalla ja myymällä flippereitä.
Harrastus voi siis viedä mukanaan. Takasalo antaakin vielä varoituksen sanan:
– On virhe ostaa flipperi, koska se ei koskaan jää yhteen kappaleeseen – flipperit eivät viihdy yksin!
Lauri Dammert, teksti
Juttu ilmestyy Sähkömaailma Extran numerossa 2/2025.
