Loviisan ydinvoimalaitos. Kuva: Fortum oyj.
Ajankohtaista

Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto alkaa

Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto alkaa 4. elokuuta laitoksen kakkosyksiköstä, minkä jälkeen huolletaan ykkösyksikkö. Kakkosyksiköllä on vuorossa lyhyt vuosihuolto ja ykkösyksiköllä laaja nelivuotisvuosihuolto. Vuosihuoltojen arvioidaan kestävän yhteensä 51 vuorokautta. Vuosihuolloissa polttoaineesta vaihdetaan neljäsosa uuteen. Polttoaineenvaihdon lisäksi […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Suomen tuulivoimayhdistyksen uusi nimi on Suomen uusiutuvat

Suomen tuulivoimayhdistys ry laajentaa toimintansa koskemaan tuulivoiman lisäksi teollisen kokoluokan aurinkovoiman edunvalvontaa ja toimii uudella nimellä Suomen uusiutuvat ry. Muutoksen myötä Suomen uusiutuvat edustaa kolmea suurinta kotimaisen energiakentän investoijaa – maatuulivoimaa, merituulivoimaa ja aurinkovoimaa. Energia-asenteet-tutkimuksen […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Kari Sundbäckistä tulee Enersensen uusi toimitusjohtaja

Enersense oyj:n hallitus on nimittänyt Kari Sundbäckin yhtiön toimitusjohtajaksi 25.11. alkaen. Juha Silvola jatkaa Enersensen vt. toimitusjohtajana 24.11. asti, minkä jälkeen hän palaa Power- ja Connectivity -liiketoiminta-alueiden johtajaksi. Enersensen uusi toimitusjohtaja Kari Sundbäck on toiminut […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Merus Power toimittaa vajaan neljän miljoonan euron kompensaattorin 

STATCOM-kompensaattori tukee Saudi-Arabiassa sijaitsevan ilmeniittisulaton valokaariuunin toimintaa.   Ilmeniittisulattohankkeen on alun perin toimittanut Outotec, joka yhdistyi Metson kanssa vuonna 2020. Metso ja ASIC ovat sopineet tehtaan kakkosuunin peruskorjauksesta ja modernisoinnista, ja uunin on tarkoitus käynnistyä vuoden […]

Scania 40R:n salaisuutena ovat isot ja tehokkaat akut. Lithium-ionien latausteho on hyvällä tasolla ja sähköveturissa riittää nimelliskapasiteettia 624 kWh:n edestä.
Sähköautot ja sähköinen liikenne

Sähköinen Scania 40R edistää vihreää logistiikkaa

Ahola Transport aloitti Suomen ja Ruotsin välillä säännöllisen liikenteen 64 tonnin sähköisellä ajoneuvoyhdistelmällä. Åbo Akademissa vihreään logistiikkaan ja tuotantotalouteen perehtynyt Magnus Gustafsson on yksi suomalaisista, joka pääsi 540-hevosvoimaisen uuden sukupolven sähkö-Scanian matkaan. Tähän tarjoutui tilaisuus […]

Akun täyttäminen vedellä on tarkoitus aloittaa elokuun aikana.
Ajankohtaista

Savon Voiman kaukolämpöakku on saavuttanut lakikorkeutensa 

Valmistuva kaukolämpöakku tarjoaa Savon Voiman Joensuun voimalaitokselle mahdollisuuden entistä joustavampaan energian tuotantoon sekä lisää merkittävän keinon lämmöntuotanto- ja ohjausjärjestelmän optimointiin. Vasta valmistunut 48 metriin yltävä sylinterin muotoinen rakennelma näkyy pitkälle voimalaitosalueen ulkopuolelle. Kaukolämpöakun tarkoituksena on […]

Ajankohtaista

Sähkötekniikan myynti piristyi keväällä

Vuoden ensimmäisen puoliskon sähköteknisen tukkumyynnin arvo oli 584 miljoonaa euroa, mikä on 11,4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2023 vastaavalla jaksolla, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tuore tilasto. ”Tämä on käänne parempaan, sillä kuluvan vuoden toisen […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Enersense voitti 400 kilovoltin voimajohdon rakentamisurakan

Enersense International Oyj on voittanut Fingridin tarjouskilpailun koskien Herva-Nuojuankangas 400 kilovoltin voimajohdon rakentamisurakkaa. Rakentamisurakka sijoittuu Pohjois-Pohjanmaalle Ii:stä Hervan sähköasemalta Vaalaan Nuojuankankaalle ja on pituudeltaan noin 117 kilometriä. Rakentamistyöt alkavat talvella 2024, ja hanke on tarkoitus luovuttaa […]

Marko Utriainen. Kuva Mikko Käkelä.
Ajankohtaista

Ajatuksia strategiastamme

Sähkömaailma-lehden pääkirjoitus, heinä-elokuu 2024. STULin hallituksen strategiapäivät pidettiin toukokuun lopulla kesäisessä kotikaupungissani Porvoossa. Hallituksessamme on edustettuna hyvä kattaus Suomen sähköurakoitsijoita niin pienistä kuin isoistakin yrityksistä eri puolilta maatamme. Keskityimme pohdinnoissamme siihen, miten meneillään oleva energiamurros […]