Blogi: Ensimmäinen opintovuosi takana

Opinnot ovat loppusuoralla ensimmäiseltä vuodelta ja voin todeta olevani tyytyväinen suorituksiini. Valitsemani ala tuntuu vielä täysin oikealta ja odotan innolla ensivuoden opintoja, sillä perusopinnot alkavat olla suoritettu. Pidän koulumme opetustyylistä ja opiskelijan vapaudesta valita itselleen sopivat aikataulut.  

Lakituksen jälkeen hymyilytti

Selkeää suosikki kurssia minulla ei ole ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta pidin erityisen paljon ohjelmointi kursseista ja automaatio ja systeemitekniikan perusteista. Automaatio ja systeemitekniikan kurssi koostui sopivasti laskemisesta, teoriasta ja ohjelmoinnista. Kurssilla pääsi tutustumaan Python kieleen ja laskemaan sen avulla esimerkiksi robottikäden työkalupisteen sijaintia.  

Opiskelijatapahtumia on riittänyt myös keväällä ja ne huipentuivat vappuun. Suoritimme pitkin vuotta teekkarilakkitutkintoa, jotta saisimme painaa teekkarilakin päähämme vappuyönä. Tähän tutkintoon kuului vapaaehtoistyötä, fuksikapteeneille laulamista sekä paljon muuta.  

Omalta osaltani vapun juhlinta alkoi jo vappua edeltäneellä viikolla Särkänniemestä, jossa kävin veljeni kanssa opiskelijatapahtumassa. Tämän jälkeen oli kotikaupunkini approkierros ja kavereiden kanssa järjestetyt kämppäapprot. Ehdin onneksi pari päivää levätä ennen kuin vappuviikon maanantaina aloitimme vapun vieton Otaniemessä Valpurin kierroksella. Kiertelimme erilaisia rasteja ympäri teekkarikylää ja katselimme fuksispeksejä.  

Vappuaatto alkoi “hyvin” nukuttujen yö unien jälkeen kello 6 koululta. Meille tarjottiin aamupala, jonka jälkeen saimme esteettömyystodistuksen lakkia varten. Tämä siis tarkoittaa, että oli suorittanut lakkitutkinnon ja oli oikeutettu lakkiin vappuna. Päivä jatkui lakkien jaossa, johon osallistuivat kaikki killat. Lopuksi kannoimme fuksikapteenit mereen. Keskipäivällä oli lepohetki, jonka käytimme oma tekemämme “siman” juomiseen. Meillä oli tarkoitus mennä katsomaan Mantan lakitusta, mutta koska varaamamme vappulautta oli myöhässä, emme sinne ehtineet. Pyörimme kuitenkin hetken Helsingissä ja kävimme katsomassa Mantan patsaan kopiota. Loppuilta ennen lakin painamista päähän meni Otaniemessä pelaten Mölkkyä ja erilaisia juomapelejä. Tasan puolelta öin aloimme laulamaan teekkarihymniä, jonka päättyessä saimme vihdoin painaa tupsulakin päähän. 

Keskiviikkona menimme jo ennen puolta päivää Kaivopuistoon nauttimaan koulukaverini vanhempien järjestämästä piknikistä. Joimme tietysti kuohuvaa ja tapasimme kavereita. Myös omat vanhempani tulivat käymään iltapäivällä. Vappupäivä päättyi kotini lähellä olevaan baariin, jossa kävimme ottamassa yhdet.  

Vapusta on onneksi nyt toivuttu ja katseet on käännetty viimeiseen tenttiin. Kesän teen töitä ja elokuussa pääsen ottamaan uudet fuksit vastaan, sillä olen tutorina. 

Rasmus

Verkkokursseja voi suorittaa koska tahansa!