Uuteen normaaliin

Kai Puustinen.
Kai Puustinen.

Sähkömaailma-lehden pääkirjoitus 11/2021.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Yleinen töihin paluu on tapahtunut sähköalalla kaikkien toimijoiden osalta. Uuden normaalin käytäntö tuntuu pikaisen gallupin perusteella olevan melko useilla yrityksillä samankaltainen. Asennusliikkeillä toki työmaiden toiminta on ollut samanlaista kuin ennenkin hygienia- ja etäisyyssuositukset huomioiden, mutta toimistoilla, tukuilla ja valmistajilla on paluu kentälle ja konttorille ollut syksyn teema.

1 – 2 päivää etätöitä ja muuten toimipaikalla vaikuttaa melko tavalliselta valinnalta ja yhteinen näkemys on se, että toimistolle paluu on aktivoinut ja parantanut ilmapiiriä selvästi. Ihmisen luontainen tarve toimia yhteistyössä muiden kanssa huomataan nyt, kun pitkästä aikaa nähdään työyhteisön muita jäseniä.

Poikkeuksiakin on, luonnollisesti. On olemassa ryhmä, joka on erakoitunut kotiinsa ja jolle töihin palaaminen on selvästi stressaavaa. Oma päivittäinen rytmi ja lähes kaiken toimiminen omilla ehdoilla on ollut joillekin hyvinkin sopivaa ja siitä irrottautuminen on nyt vaikeaa. Onneksi nämä henkilöt tunnistetaan työyhteisössä helposti. Ongelmallista on, miten heidät saadaan jälleen osaksi toimivia ryhmiä. Selvää on, että heille tulee antaa hieman aikaa tottua. Varsinkin ruuhkaisimpien kaupunkien osalta stressitasoa kasvattaa jo se, että taas ovat tiet täynnä autoja.

”Töissä on taas pitkästä aikaa mukava pöhinä.”

Työpaikallakin on todennäköisesti jotain ehtinyt muuttua puolentoista vuoden aikana. Toisille muutokset ovat helpompia kuin toisille. Ehkäpä tärkeintä on toiminnan kautta huomata, että töissä on taas pitkästä aikaa mukava pöhinä ja asioita kehitetään ja viedään taas yhdessä miettien eteenpäin. Alan toimijoiden keskuudessa tuomio töihin paluusta on selkeästi positiivinen. Työyhteisöt kyllä toimivatepidemiaeristyksessä, mutta eivät parhaalla mahdollisella tavalla. Alan yhteisiä tapaamisia odotetaan myös. Sähköurakoitsijapäivät marraskuun lopulla aloittavat sähköalan tapahtumien osalta uuden normaalin.

Nähdään tapahtumissa!

Kai Puustinen

Sähkömaailman päätoimittaja

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025