
Tampereen ammattikorkeakoulun uudet talotekniikan opiskelijat pääsivät tutustumaan orientaatioviikolla alan yrityksiin ja tuleviin työmahdollisuuksiin.
Talotekniikan koulutusohjelmien tutkintovastaavat Aki Kortetmäki ja Antti Mäkinen alkoivat suunnitella lomien jälkeen yritysten esittelytilaisuutta uusien opiskelijoiden ensimmäisen tutustumisviikon ohjelmaan. Suhteellisen lyhyestä varoitusajasta huolimatta 24.8. järjestettyyn tilaisuuteen saatiin paikalle lähes kolmenkymmenen yrityksen ja muiden alan toimijoiden edustajat ja esittelypisteet.

– Meillä on hyvät suhteet alan yrityksiin. Asiaa tietenkin auttaa, että todella monet täällä paikalla olijoista ovat itsekin valmistuneet täältä, sähköisen talotekniikan tutkintovastaava, lehtori Aki Kortetmäki kertoo.
Tänä syksynä TAMKissa aloitti 47 uutta LVI-talotekniikan ja 41 sähköisen talotekniikan opiskelijaa.
– Tapahtuman ajatuksena on, että uusille opiskelijoille muodostuisi heti opintojen alussa jonkinlainen kuva erilaisista tehtävistä, mihin meidän koulutuksella voi valmistua, Kortetmäki sanoo.
Nuorempaa ammattilaispolvea tilaisuudessa edustivat käytävältä vuonna 2020 talotekniikan insinööreiksi valmistuneet Granlundin ja AX-suunnittelun LVI-suunnittelijat Juha Erholm ja Johanna Parviainen.
– Meillä on paljon harjoittelupaikkoja ja töitä tarjolla sekä LVI- että sähkösuunnittelun puolella, mutta täällä me olemme kuitenkin kertomassa enemmän yleisesti alasta ja yrityksistämme, Erholm ja Parviainen kertoivat.
TAMKin varsinainen verkostoitumistapahtuma, TATE-treffit, järjestetään tammikuussa, jolloin kaikki opiskelijat pääsevät tutustumaan yrityksiin ja tiedustelemaan kesän työ- ja harjoittelupaikkoja.
Talotekniikan yhdistelmäkoulusta saa vain Tampereelta
TAMKin Tampereen keskustan itäpuolella sijaitsevan kampuksen A-siivessä on opetettu sähkötekniikkaa 1960-luvulta lähtien.
– Tampereen ammattikorkeakoulu aloitti toimintansa vuonna 1993 ja sähköisen talotekniikan koulutus käynnistettiin vuonna 1997, TAMKin sähköisen talotekniikan yliopettaja Pirkko Harsia kertoo.
TAMK on tällä hetkellä ainoa oppilaitos Suomessa, missä sähköistä talotekniikka ja LVI-talotekniikkaa opetetaan yhteistoiminnallisesti samoissa tiloissa. Tämä houkutteli tamperelaisen Antti Mannilan LVI-puolen jatko-opintojen pariin.

– Minulla on amiksesta sähköalan koulutus ja olen tehnyt myös muita rakennusalan töitä, joten tämä vaikutti varmalta jatkokoulutusmahdollisuudelta. Pohjalla olevasta sähköalan koulutuksesta tulee olemaan varmasti hyötyä, Peltomaa kertoi.

Emilia Metsämäki ja Tarja Knuuttila aloittivat sähkötekniikan opinnot.
– Ala on todella mielenkiintoinen ja myös koulua on kehuttu paljon, Metsämäki kertoi.
– Minua kiinnostavat varsinkin käytännönläheiset projektitehtävät, ja mitä täällä on kuunnellut yritysten esittelyitä niin tämä vaikuttaa kyllä ehdottomasti oikealta valinnalta, Knuuttila jatkoi.
Mikko Arvinen, teksti ja kuvat