Kimmo Hallamaa EuropeOnin varapuheenjohtajaksi

Kimmo Hallamaan mukaan Sähkö Oy Turun johtamisessa on riittänyt viime aikoina sopivasti kiireitä onnistuneiden urakkasopimusten ansiosta, mutta kalenteria hieman järjestelemällä ajan pitäisi riittää myös Eurooppa-tason edunvalvontatehtäville. Kuva Suvi Elo.
Kimmo Hallamaan mukaan Sähkö Oy Turun johtamisessa on riittänyt viime aikoina sopivasti kiireitä onnistuneiden urakkasopimusten ansiosta, mutta kalenteria hieman järjestelemällä ajan pitäisi riittää myös Eurooppa-tason edunvalvontatehtäville. Kuva Suvi Elo.

Sähkö Oy Turun toimitusjohtaja Kimmo Hallamaa valittiin Euroopan sähköurakoitsijaliittojen kattojärjestö EuropeOnin varapuheenjohtajaksi 7.10.

EuropeOnin vuosikokous järjestettiin Brysselistä etäyhteyksien kautta. Kokous valitsi isobritannialaisen Martin Baileyn järjestön uudeksi puheenjohtajaksi erovuorossa olleen sveitsiläisen Gerard Constantinin tilalle. Bailey on toiminut järjestön hallituksen varapuheenjohtajana hallituksen nykyisen kolmivuotiskauden ajan.

KNX Finland ry järjestää kaikille kiinnostuneille maksuttoman web-seminaarin talotekniikan väyläpohjaisista alustateknologioista torstaina 21.10. ja torstaina 28.10.

Järjestön uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n hallituksen entinen varapuheenjohtaja, Sähkö Oy Turun toimitusjohtaja Kimmo Hallamaa.

– Paikka aukesi sopivasti kun olin jäänyt pois STULin varapuheenjohtajan hommasta, joten ajattelin, että jatketaan harrastusta sitten Brysselissä. STULissakin katsottiin, että edustus alan eurooppalaisessa kattojärjestössä on pelkästään hyvä asia kaikille, Hallamaa kertoo.

EuropeOn edustaa eurooppalaisten sähköurakoitsijaliittojen kautta 300 000 sähköurakointiyritystä, joiden palveluksessa on yhteensä lähes kaksi miljoonaa työntekijää. EuropeOn on sähköurakoitsijoiden ääni Brysselissä, missä järjestön tavoitteena on edistää EU:n vihreää siirtymää nykyaikaisten sähköistysratkaisujen avulla.

EuropeOnin sivut