Harjoittelu poiki kesätöitä

Joonas Grön on kesätöissä Vantaan Energia Sähköverkot Oy:ssä. Ennen kesätöitä hän suoritti kolme sähköasentajan ammattikoulututkinnon vaatimaa työharjoittelua Vantaan Energialla ja pääsi sitä kautta kesäksi töihin.

Sähkömaailman audioartikkelit

17-vuotias Joonas Grön on opiskellut kaksi vuotta sähköasentajaksi Varian ammattikoulussa Hiekkaharjun toimipisteessä ja syksyllä alkaa opintojen viimeinen vuosi. Hän oli sekä syksyllä ja keväällä 2016, että keväällä 2017 työharjoittelussa Vantaan Energia Sähköverkoilla ja pääsi sinne myös kesätöihin.

Grönin työtehtäviin kuuluu muun muassa vikavaihtoja, asennuksia, mittareiden vaihtoja sekä kaukolämmön mittareiden vaihtoja ja asennuksia. Koulussa hän kertoo oppineensa jonkin verran töissä vaadittavia taitoja, muun muassa turvallisuuteen ja työkaluihin liittyen.

— Olen tykännyt työstä kovasti, mielenkiintoisimpia työtehtäviä ovat mielestäni vikavaihdot. Lisäksi työkaverit ovat tosi kivoja ja tunnen olevani yksi heistä, Grön kertoo.

Hän kertoo haluavansa tulevaisuudessakin työskennellä sähköalalla, mutta tavoitteena on ammattikoulun jälkeen opiskella insinööriksi.

Iida Salmivesi, teksti
Alexandra Maltusch, kuvat

STUL sähköurakoitsijan peruskurssi mainos