Blogi: Koulu on alkanut vauhdikkaasti

Ensimmäiset kaksi viikkoa yliopistoa on nyt takana ja fiilis on mahtava. Orientaatioviikko alkoi 28.8. maanantaina koulun tarjoamalla aamupalalla, jonka jälkeen meillä oli luento. Kaikkien onneksi se loppui etuajassa palohälytykseen. Maanantain aikana meidät jaettiin fuksiryhmiin, tutustuimme kampukseen ja sovitimme haalarit.

SM Extra audioartikkelit

Stadisuunnistuksessa fuksimajuri Ramzin kanssa.
Stadisuunnistuksessa fuksimajuri Ramzin kanssa.

Tiistai päivä meni taas luentojen parissa, kunnes alkoi päivän päätapahtuma eli kiltailta. Pääsimme tutustumaan kiltamme eri järjestöihin erilaisten pelien ja arvoitusten avulla. Päivä huipentui rantasaunalla järjestettyihin jatkoihin eli ensimmäisiin opiskelijabileisiin. Palju sekä sauna oli lämmitetty ja beerpong pöydät viritetty, kun vihdoin saavuimme paikalle. Bileet jatkuivat yömyöhään ja kukaan ei miettinyt tulevan aamun puuduttavia luentoja.

Keskiviikkopäivä meni kuten tiistai eli luentojen parissa. Illalla ohjelmassa oli Otasuunnistus. Otasuunnistuksen ideana on tutustua kampusalueeseen ja samalla vierailla erilaisissa opiskelijoiden ylläpitämissä yhdistyksissä kuten Aalto beerpong, akateeminen Jaloviinaseura sekä erilaiset urheiluyhdistykset.

Järjestöjä on mieletön määrä ja olen varma, että niistä löytyy jokaiseen makuun jotain. Suunnistus päättyi isoon juhlatilaan, missä tuttuun tapaan juhlittiin yöhön asti. Melkein joka päivä löytyi myös eräästä alikulkutunnelista reivit, jossa oli myös mahtava tunnelma. Nämä bileet olivat myös opiskelijoiden järjestämät.

Perjantai, orientaatioviikon huipennus ja Otafest. Kiltojen yhdessä järjestämä festivaali, jossa tekemistä pomppulinnasta potkumopoilla ajamiseen unohtamatta tietenkään artisteja. Mahtavat bileet taas kerran uusien ystävien kanssa.
Maanantaina 4.9. alkoi varsinainen urakka sähköpajan luennolla ja tehtävillä. Sähköpajassa pääsemme suunnittelemaan ja rakentamaan oman pienen robotin pienryhmässä. Keskiviikkoon mennessä kaikkien kurssien ensimmäiset luennot oli käyty ja tehtäviä riittää, mutta onneksi riittää innostustakin.

Myös ensimmäisellä opiskeluviikolla riitti iltatapahtumia, sillä tiistaina oli Aalto Afterparty, jossa esiintyi SHRTY ja Robin. Torstaina kiertelimme rasteja ympäri Itäisen satamakaupungin (Helsingin) ja jatkoimme iltaa Kaivopuistossa.

Koulu on juuri sellainen kuin kuvittelin ja halusin sen olevan, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Terveisin Rasmus

P.S. Sähköalan opiskelustipendit ovat kuulemma nyt haettavissa, käy katsomassa Sähköalan koulutus- ja tutkimussäätiön sivuilla.

Verkkokursseja voi suorittaa koska tahansa!