Women in Tech järjestää monimuotoisuusseminaarin

Women in Tech -verkosto järjestää 25. lokakuuta verkkoon striimattavan keskustelutilaisuuden tasa-arvon ja monimuotoisuuden toteutumisesta teknologia-aloilla.

Women in Tech -foorumin mukaan suomalaisten yliopistojen tekniikan ja tietotekniikan koulutusohjelmiin haki kevään yhteishaussa enemmän naisia kuin koskaan aikaisemmin. Foorumin perustajiin kuuluvan Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettisen mukaan myös perinteisesti varsin konservatiivinen energia-ala on kehittymässä jatkuvasti monimuotoisempaan suuntaan.

Enston tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä kolmasosa yhtiön johtotehtävissä työskentelevistä henkilöistä on naisia ja muunsukupuolisia. Tällä hetkellä naisten osuus yhtiön johtotehtävissä työskentelevistä henkilöistä on 17 %.

– Kun juttelen nuorten naisten kanssa, he sanovat haluavansa olla mukana ratkaisemassa esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyviä ongelmia. Tarkoitukseni ei ole saada naisia kaikkiin johtotason tehtäviin vaan ennemminkin tuoda esiin sitä, että tarvitsemme sukupuoleltaan kaikenlaisia ihmisiä, eikä mitään tapahdu ilman selkeää tavoitetta, Miettinen kertoo yrityksen tiedotteessa.

Womenintech.fi/wit-forum-2022

Sähköurakoitsijapäivät 2024