Vuoronvaihto

Kai Puustinen.
Kai Puustinen.

Sähkömaailma-lehden pääkirjoitus 5/2023.

Eduskuntavaalit ovat ohi ja uutta hallituspohjaa odotellessa huomio tulee kiinnittymään uuden hallituksen ohjelmaan. Seuraava kausi ei tule olemaan kovin helppo. Taloutta pitää vakauttaa ja samalla tehdä oikeita panostuksia tulevaisuuden tekijöihin, kuten sähköalan koulutukseen. Suhdanne ja maailmanpolitiikan tilanne ei ole paras mahdollinen, joten päättäväistä toimintaa vaaditaan. Onnea tehtäviin maamme uudelle hallitukselle, missä tahansa kokoonpanossa se sitten saadaankin kokoon.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STULin toimitusjohtaja vaihtuu myös samoihin aikoihin. Uusiin haasteisiin siirtyvänä haluan kiittää saamastani tuesta ja erityisesti kumarran niille monille hienoille ihmisille, joihin olen saanut kunnian tutustua.

SFS 6000 -standardin muutokset tutuiksi

Erityinen kiitos henkilöstölle sekä urakoitsijoille, joiden kanssa on aina ollut mahtavaa työskennellä.

Ala on vahvassa asemassa ja selkeässä nosteessa. Tulevaisuus on erinomainen, kunhan vain saamme houkuteltua alalle myös nuoria, jotka tehtäviä planeetan sähköistämisessä jatkavat. Talotekniikan kokonaisuuden kasvu ja yhdentyminen tuo lisää painoarvoa koko rakentamisessa ja sen prosesseissa. Saattaapa olla, että tämän vuosikymmenen loppuun mennessä alkaa useampia projekteja, joissa talotekniikan osuus koko rakentamisen kustannuksista on jo yli puolet.

”Ala on vahvassa asemassa ja selkeässä nosteessa.

Erityisen mieluisaa on se, että liiton toimitusjohtajan tehtävän ottaa vastaan Marko Utriainen, joka on huippuvalinta sähköalan tulevaisuuden tekijäksi. Yhteistyökykyisenä ja alan ehdottomana ammattilaisena hänellä on loistavat mahdollisuudet kehittää liittoa eteenpäin yhdessä jäsenten ja kollegoiden kanssa.

Liiton hallitukselle onnittelut valinnasta, rekrytointiprosessi onnistui mielestäni täysin pistein. Markon tuntien liitto saa kuuntelevan ja keskustelevan toimitusjohtajan, joka tuntee alamme haasteet ja mahdollisuudet.

Toivotan uudelle toimitusjohtajalle kaikkea hyvää ja liiton jäsenille sekä osaavalle henkilökunnalle tulevaisuudessakin sopivaa myötätuulta. Kunhan Suomen uusi hallitus hoitaa osuutensa, tämä porukka kyllä pitää huolta omasta osuudestaan. Omasta puolestani suuri kiitos näistä vuosista!

Kai Puustinen

Sähkömaailman päätoimittaja, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n toimitusjohtaja.