
Kolumni, Ahlsell oy:n sähkötoimialan johtaja Tomi Muurinen.
Venäjän Ukrainassa aloittama sota on nostanut energian riittävyyden ja vihreän siirtymän valokeilaan. Sähkön hinta on kaikkien huulilla, ja kaikki tekevät toimia menojen hallitsemiseksi. Sähkötoimialalla on ratkaisijan rooli niin energiakriisissä kuin hiilineutraaliudessakin, eli kiirettä pitää tulevaisuudessakin.
Sähkösopimuksen kallistuminen lähes kymmenkertaiseksi on saanut minutkin ensimmäistä kertaa elämässäni seuraamaan aktiivisesti sähkön hintakehitystä. Ohjaan sen mukaan myös kulutustottumuksiani: en kuivaa pyykkejä kuivatuskaapissa, saunon harvemmin ja lataan auton akkuja vain öisin.
Ahtaimmalle sähkölaskujen kanssa ovat joutuneet ihmiset, joilla on kodeissaan suora sähkölämmitys. Energiankulutuksen vähentämiseksi he ovat hankkineet älytermostaatteja, etäohjattavia lämmittimiä ja ilmalämpöpumppuja. Sähköalan tuotteet ovat ratkaisevia kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa.
Sähkön hinnan ja tuotannon näkymät ovat Suomessa valoisat: Tuulivoimakapasiteetti kasvoi viime vuonna 75 prosenttia, yhteensä 2 430 megawattia, ja tuulipuistoja noussee tuhansien megawattien vuositahtia. Lisäksi vireillä on satoja aurinkovoimalahankkeita. Näköpiirissä siintävät myös Olkiluoto 3, pienydinvoimalat ja vetytalous.
”Meidän on ennakoitava tulevaisuuden tarpeita.
Sähkömarkkinan tulevaisuuteen kuuluu tuotannon hajautuminen: kuluttajista tulee myös sähköntuottajia. Aurinkopaneelien myynnin voimakas kasvu osoittaa, että yksityistaloudet ovat alkaneet tuottaa aurinkosähköä. Aurinkovoimala pientalon katolla ja hybridi- tai sähköauto pihassa ovat ilahduttava näky. Yhä useampi kotitalous tuottaa sähköä omiin tarpeisiinsa ja myy ylijäämän sähköverkkoon.
Puhdas energiantuotanto lisääntyy Suomessa vauhdilla. Vuonna 2024 saavutamme sähköomavaraisuuden, mikä on erittäin tärkeää epävarmassa maailmantilanteessa. Yhteiskunnan kiihtyvä sähköistyminen ei kuitenkaan anna sähköalan levätä laakereillaan myötätuulesta nauttien.
Sähkötoimiala on vihreän siirtymän suunnannäyttäjä. Meidän on ennakoitava tulevaisuuden tarpeita ja pysyttävä aallon harjalla teknologioiden kehityksessä.
Tomi Muurinen
Kirjoittaja on Ahlsell oy:n sähkötoimialan johtaja.