
Vuoden sähkösuunnittelijan kunniakirjalla Helsingissä 11.9. palkittu Granlund oy on Suomen johtava talotekniikkasuunnittelija, toimialan aktiivinen kehittäjä ja energiatehokkuusajattelun edelläkävijä.
Yrityksen noin 1 600 työntekijää työskentelevät sähkö- ja talotekniikkasuunnittelun lisäksi esimerkiksi rakenne- ja arkkitehtisuunnittelijoina, energia-, vastuullisuus- ja kiinteistöalan konsultteina, rakennusprojektien johtajina ja valvojina sekä muissa vaativissa asiantuntijatehtävissä.
”Asiakkaamme arvostavat asiantuntemustamme, laatua ja vastuullisuutta. Aiomme pitää näistä vahvuuksistamme kiinni tulevaisuudessakin, sekä jatkaa uudenlaisten ja innovatiivisten ratkaisujen tarjoamista asiakkaillemme kaikilla palvelusektoreillamme”, yrityksen toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo.
Innovaatio- ja kehitystoiminta onkin Granlundilla merkittävässä roolissa. Viime vuonna yritys investoi peräti yhdeksän miljoonaa euroa esimerkiksi digivihreän siirtymän, datanhallintapalveluiden ja energiasektorin ratkaisujen kehitys- ja innovaatiotoimintaan.
Yrityksen asiantuntijoiden kädenjälki näkyy esimerkiksi talotekniikka-alan tietomallien yhdenmukaistamishankkeissa, data- ja tuottavuusratkaisujen kehittämisessä ja koko toimialaa edistävän Talotekniikka 2030 -hankkeen projekteissa.
Viime vuonna Granlund onnistui kasvattavamaan liikevaihtoaan yhdeksän prosenttia 152,1 miljoonaan euroon. Samalla yrityksen liikevoitto nousi 14,4 miljoonaan euroon vuoden 2023 12,7 miljoonasta. Haastavassa markkinatilanteessa menestymisestä saadaan kiittää muun muassa datakeskusbuumia, mikä on tuonut yritykselle runsaasti uusia tilauksia niin sähkö- ja LVI-suunnittelun, projektinjohtopalveluiden kuin muidenkin konsultointipalveluiden puolelle.