Kolumni, Quattro Mikenti Group Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen.
Älykäs talotekniikka rynnistää eteenpäin vauhdilla. Oma näkökulmani siihen on aina ollut sekä sähköä, automaatiolta, että LVI-tekniikkaa – opiskeluaikoinani väänsin muun muassa koodia paperikoneyhtiön uraauurtaviin automaatioratkaisuihin. Kehitys niistä päivistä on ollut huikeaa. Läsnä-äly on tullut laajasti käyttöön kaikkialle muuallekin erikoiskohteiden lisäksi.
Kun automaatio ohjaa rakennusten talotekniikkaa, järjestelmistä kerätty tieto auttaa johtamaan kiinteistöomaisuutta paljon tehokkaammin. Kaikkia rakennusten olosuhteita ohjataan käyttötiedon pohjalta keskitetysti ja reaaliaikaisesti. Käyttäjille se tuo aivan uudenlaista mukavuutta ja turvallisuutta, vaikka ne eivät sitä tietäisikään. Niille laatu näkyy toimivuutena – sähkönä, lämpönä ja vetenä.
Tämä muutos on tapahtunut yhden sukupolven aikana. Se on tehnyt talotekniikka-alan osaajista –urakoitsijoista ja huoltoyrityksistä kiinteistönomistajien joukkojen rinnalla – vihreän siirtymän toteuttajia. Meillä onkin käsissämme välineitä, joilla edistämme vähähiilisyyttä, energiatehokkuutta ja uusia teknologisia ratkaisuja.
”Talotekniikka-alan osaajista on tullut vihreän siirtymän toteuttajia.
Jokainen asennettu latauspiste, aurinkokenno, LTO-järjestelmä tai huollettu ja päivitetty hermokeskus kerrostalon pohjakerroksessa vie meitä ja Suomea kohti yhteisiä tavoitteitamme.
Meidän aikamme on tullut – talotekniikka on vihreän siirtymän keskiössä.
Mutta aivan liian harva tietää roolistamme. Tämä koskee erityisesti ammattilaisten arvoketjua omistajista ja rahoittajista arkkitehteihin tai rakentajiin. Siellä pidän kaikkien etuna sitä, että talotekniikan ammattikunta ottaa vahvempaa asiantuntijaroolia, koska me pystymme osaamisellamme tukemaan sekä kiinteistönomistajia että muita ammattilaisia. Kuluttajien tietoisuus kasvaa sitä mukaa kun uusista innovaatioista kerrotaan median kautta.
Siitä syystä pidän tärkeänä, että me alan toimijoina tuemme yhteisvoimin Talotekniikka 2030 -ohjelmaa, joka on käynnistymässä ja jolla haemme talotekniikalle profiilin nostoa ja arvostusta. Se ei ole mitenkään pois muilta, meitä kaikkia tarvitaan, mutta olemme ehkä jääneet liikaa varjoon.
Meidän tulee itse johtaa keskustelua siitä, mikä rooli talotekniikalla on kiinteistövarallisuutemme vastuullisessa hoitamisessa ja modernissa yhteiskunnassa.
Kimmo Liukkonen
Kirjoittaja on Quattro Mikenti Group Oy:n toimitusjohtaja.