Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan merituulivoimapuisto Korsnäsiin

Vattenfall on aloittanut yhteishankkeen Metsähallituksen kanssa Suomen ensimmäisen teollisen mittakaavan merituulivoimapuiston rakentamiseksi ja operoimiseksi.

Sähkömaailman audioartikkelit

Suomen länsirannikolle, Korsnäsiin, rakennettavan puiston nimellinen kapasiteetti tulee olemaan 1,3 GW ja mahdollinen vuosituotanto 5 TWh. Valmistuttuaan Korsnäsin tuulivoimapuisto tuottaa uusiutuvaa energiaa määrän, joka vastaa yli kahden miljoonan kerrostaloasunnon vuosikulutusta tai noin 250 000 sähköllä lämmitetyn omakotitalon vuosikulutusta Suomessa.

Vattenfall valittiin toimittajaksi Metsähallituksen ensimmäisessä kansainvälisessä merituulivoimahankkeen huutokaupassa.

– Tämän projektin myötä Vattenfall laajentaa toimintaansa Suomessa. Tällä hetkellä olemme yksi suurimpia sähkön jälleenmyyjiä ja nyt saamme merkittävän roolin uusiutuvan energian tuottajana, Vattenfall oy:n toimitusjohtaja Elina Kivioja sanoo.

Investoinnin arvioitu arvo on 2 – 3 miljardia euroa. Tuulivoimapuisto on toimintavalmis 2030-luvun alussa.

STUL sähköurakoitsijan peruskurssi mainos