Sähkötekniikan tukkumyynti laski viidenneksen alkuvuonna

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli 255,8 miljoonaa euroa. Se on 19,8 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla jaksolla vuotta aiemmin.

SFS 6002 uudistui -koulutus Sähköinfo

Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tilastossa määrä on silti kaikkien aikojen kolmanneksi paras aloitus vuodelle.

– Rakentamisen laskusuhdanne näkynee nyt myös sähköteknisessä tukkumyynnissä. Kaksi edellistä vuotta ovatkin olleet vuosimyynnin osalta ennätyksellisiä koko STK:n tilastointihistoriassa, STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen kertoo.

Kysyntä jatkui korkeana alkuvuonna 2024 erityisesti ohjaus- ja säätökojeet -tuoteryhmässä, jonka myynti pieneni vähiten.

– Tulkitsen tilastoa niin, että parempaan energiatehokkuuteen pyritään niin uudis- kuin korjausrakentamisessakin. Sähköinen talotekniikka pystyy ohjaamaan rakennuksen kaikkia järjestelmiä valaistuksesta poistoilman lämmön talteenottoon, Muhonen sanoo.

– Energiatehokkuuteen on hyvä investoida, sillä säästyvien eurojen lisäksi asukkaiden ja työntekijöiden kokema toimivuus ja mukavuus paranevat, hän toteaa.

Reka-EQQ_HF_D_Helppo