Sähköasennusten epäasiallinen kaupustelu jatkuu

Ylihintaisia sähköasennuksia epäasiallisin perustein tyrkyttävät ovelta ovelle -kauppiaat ovat nykyisin valitettavan yleinen ongelma, joka pilaa koko sähköalan mainetta. Kuvituskuva, kuva Mikko Käkelä.
Ylihintaisia sähköasennuksia epäasiallisin perustein tyrkyttävät ovelta ovelle -kauppiaat ovat nykyisin valitettavan yleinen ongelma, joka pilaa koko sähköalan mainetta. Kuvituskuva, kuva Mikko Käkelä.

Yleisradion mukaan esimerkiksi Kemissä on hiljattain markkinoitu ikäihmisille kalliita sähköremontteja pelottelemalla heitä valheellisilla riskiväittämillä.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Yleisradion mukaan kemiläisten ikäihmisten oville on ilmestynyt viime aikoina sähkötarkastajiksi esittäytyviä henkilöitä, joita monet ihmiset ovat pitäneet kaupungin energiayhtiön työntekijöinä. Päästyään sisälle ”tarkastajat” ovat saattaneet todeta, että esimerkiksi talon sähköpääkeskus ja pistorasiat tulisi uusia välittömästi määräysten vastaisina ja vaarallisina, vaikka näin ei ole todellisuudessa ollut. Kemin energia ja vesi oy:n mukaan kyseisillä ”sähkötarkastajilla” ei ole mitään tekemistä yrityksen kanssa.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n mukaan vastaaviin huijauksiin ja huijausyrityksiin on törmätty viime vuosina valitettavan usein. Liiton toimitusjohtaja Kai Puustisen mukaan useissa liiton tietoon tulleissa sähköasennusten ovelta ovelle -myyntitapauksissa myynti on ollut painostavaa, ja jopa aggressiivista.

– On tultu sisälle taloon, tehty remontista vääristelty arvio ja kerrottu, että sähköjärjestelmä on vaarallinen, jopa laiton. Hyvin nopeasti esitetään mahdollisimman rankka riskiarvio ja pyritään saamaan nimet sopimuspaperiin jo samalla käynnillä, Puustinen kertoo.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto tuomitsee jyrkästi koko alan mainetta pilaavan vilpillisen myyntitoiminnan.

– Tavallisella ihmisellä ei ole välttämättä käsitystä monimutkaisista järjestelmistä ja tätä käytetään hyväksi maksattamalla asukkailla käsittämättömän kalliita aiheettomia remontteja. Tämä on äärimmäisen tuomittavaa toimintaa, Puustinen sanoo Yleisradion haastattelussa.

Ylen uutinen: ”Ihme, ettei talonne ole jo palanut”

STULin tiedote: Sähköasennuksia myydään epäasiallisilla perusteilla

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025