Plugit Finland aloittaa toukokuussa Suomen ensimmäisen sähköiselle ammattiliikenteelle tarkoitetun julkisen latausaseman rakennustyöt Tampereen Viinikassa.
Latausasema palvelee sähköistä jakelu- ja runkoliikennettä sekä kevyempää ammattiliikennettä. Vastaavia kohteita on suunnitelmissa toteuttaa tämän ja ensi vuoden aikana noin kaksikymmentä eri puolille Suomea. Tavoitteena on rakentaa valtakunnallinen sähköisen ammattiliikenteen latausverkosto.
Viinikka sijaitsee kaupungin sisääntuloväylän varrella lähellä logistiikka-alueita ja tavaraliikenteen terminaaleja. Asemalle tulevat latauslaitteet mahdollistavat jopa 360 kW:n lataustehon, jonka ansiosta pysähdyksen pituudeksi jää ajoakun koosta ja ominaisuuksista riippuen vain 10–35 minuuttia.
Latausaseman yhteyteen rakennetaan myös oma energiavarasto sähköverkon tasapainottamiseksi, toimintavarmuuden parantamiseksi ja kustannustehokkuuden lisäämiseksi.