Olkiluodon vuosihuollot käynnistyvät

Olkiluodon ydinvoimalaitoksen 25. päivä alkavassa vuosihuollossa vaihdetaan voimalan päämuuntaja.

Olkiluoto 1 -laitosyksiköllä on vuorossa polttoaineenvaihtoseisokki. Laitosyksikkö irrotetaan valtakunnan verkosta sunnuntaina 25. huhtikuuta ja tahdistetaan takaisin valtakunnan verkkoon 10. toukokuuta. Polttoaineen vaihdon lisäksi tehtäviä töitä ovat muun muassa päämuuntajan vaihto ja reaktorin primääripiirin painekoe.

KNX Finland ry järjestää kaikille kiinnostuneille maksuttoman web-seminaarin talotekniikan väyläpohjaisista alustateknologioista torstaina 21.10. ja torstaina 28.10.

OL2:n vuosihuolto alkaa sunnuntaina 16. toukokuuta ja päättyy kesäkuun puolivälissä. OL2:n huoltoseisokin suurimpia töitä ovat polttoaineenvaihto, reaktorin jäähdytysjärjestelmän pumpun ja putkistojen uusinta ja suojarakennuksen sähköläpivientimoduulien vaihto.

Polttoaineenvaihtoseisokkiin osallistuu TVO:n oman henkilöstön lisäksi noin 800 ja huoltoseisokkiin noin 1000 ulkopuolista toimijaa. Valtaosa näistä toimijoista tulee Satakunnan alueelta ja lähiseuduilta. Ulkomailta vuosihuoltoihin saapuu reilu sata erityisosaajaa. Työt toteutetaan jälleen mittavin koronajärjestelyin.

TVO:n tiedote