Jyväskylän sähkömessuilla vieraili yli 10 000 kävijää

Kolmen päivän aikana messuilla vieraili yli 10 000 kävijää. Kuva Anne Kalliola/Jyväskylän messut.
Kolmen päivän aikana messuilla vieraili yli 10 000 kävijää. Kuva Anne Kalliola/Jyväskylän messut.

Pohjoismaiden suurin sähköalan ammattitapahtuma Sähkö Valo Tele Av -messut järjestettiin 7. – 9.9. Jyväskylän Paviljongissa.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Jyväskylän Messujen myyntijohtaja Ilari Tervakankaan mukaan messut keräsivät kiitosta niin kävijöiden, näytteilleasettajien kuin järjestäjien keskuudessa.

– Kiitos onnistuneista messuista kuuluu jälleen kerran sekä näytteilleasettajille että kävijöille. Messut olivat tälläkin kertaa menestys, Tervakangas sanoo.

Portion Boys -yhtye viihdytti yleisöä Paviljongin ravintolassa messujen avajaisiltana.

Messujen tietoiskupuheenvuoroissa käsiteltiin monia päivänpolttavia aiheita, kuten energiamurrosta, aurinkosähköjärjestelmiä, sähkön saannin varmistamista tulevana talvena, kiinteistöautomaation energiansäästömahdollisuuksia ja SFS 6000 -standardin uudistusta. Nämä – ja lukuisat muut – teemat olivat näyttävästi esillä myös messuosastoilla.

− Sähköalan yhteiskunnallinen merkitys on noussut entisestään, sillä siltä odotetaan ratkaisuja isoihin kysymyksiin alkaen ilmastonmuutoksen torjunnasta aina ihmisten jokapäiväiseen hyvinvointiin. Messut tarjosivat kävijöille ainutlaatuisen kokonaiskuvan trendeistä sekä uusista teknologioista ja toimijoista, joilla ala haasteisiin vastaa, Tervakangas sanoo.

Messuille osallistui yhteensä noin 250 yritystä. Alan opiskelijat pääsivät tutustumaan yrityksiin perinteiseen tapaan heille järjestetyllä messupolulla.

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025