Jyrki Martikainen on valittu MV-Jäähdytyksen uudeksi toimitusjohtajaksi

Martikainen aloittaa tehtävässään 1. huhtikuuta. Ilpo Mäkelä jatkaa yhtiön hallituksessa.

Sähkötöiden johtajan ja käytön johtajan päivä Sähköinfo

Nordic Climate Group on nimittänyt Jyrki Martikaisen MV-Jäähdytyksen uudeksi toimitusjohtajaksi ja Nordic Climate Group Suomen uudeksi maajohtajaksi. Nimitys on osa huolellisesti suunniteltua seuraajaprosessia ja tukee konsernin kasvua Suomessa.

Vuodesta 2020 MV-Jäähdytyksen toimitusjohtajana ja Nordic Climate Group Suomen maajohtajana toiminut Ilpo Mäkelä jatkaa yhtiössä hallituksen jäsenenä ja osallistuu organisaation pitkän aikavälin kehittämiseen.

”Martikaisen tuo mukanaan vahvaa johtamiskokemusta, kasvuhakuisen ajattelutavan sekä yhteistyöhön perustuvan johtamistavan, joka sopii hyvin hajautettuun toimintamalliimme. Samalla haluan kiittää Ilpo Mäkelää hänen arvokkaasta työpanoksestaan yhteisten vuosiemme aikana,” Fredrik Gren, Nordic Climate Groupin konsernijohtaja ja toimitusjohtaja sanoo.

Jyrki Martikainen siirtyy MV-Jäähdytykselle ja Nordic Climate Groupille Hiltiltä. Tällä hetkellä hän toimii Pohjois-Euroopan toimitusjohtajana 4PS:ssä, joka tarjoaa ERP-ratkaisuja rakennusalan yrityksille. Martikainen on toiminut Hiltillä lähes kahden vuosikymmenen ajan useissa johtotehtävissä, muun muassa Suomen ja Baltian maiden toimitusjohtajana. Hänellä on vahva kokemus kasvun ja muutoksen johtamisesta sekä ihmislähtöisestä johtamistavasta.