Järvi-Suomessa tarkastetaan 1850 kilometriä sähköverkkoa drooneilla

Järvi-Suomen Energia on aloittanut sähkölinjojen lentotarkastukset. Tarkastukset tehdään droonilennokeilla ja helikoptereilla huhti-kesäkuussa.

Kyseessä on vuositarkastus, jossa käydään läpi puolet jakelualueen keskijänniteverkosta, tänä vuonna yhteensä 3000 kilometriä. Lisäksi tarkastetaan 400 kilometriä pienempää 1 kilovoltin verkkoa. Tarkastettavat alueet on merkitty kartalle: droonilla tehtävät oranssilla ja helikopteritarkastukset keltaisella. Värjäämätön osa tarkastetaan vuorostaan vuonna 2025.

Helikoptereilla toteutettavia tarkastuslentoja tehdään sään mukaan kahden, enintään kolmen viikon ajan 13.5. alkaen. Tarkastuksia saatetaan tehdä myös viikonloppuisin. Lennoilla noudatetaan erityistä varovaisuutta eläintilojen läheisyydessä.

Tarkastuksilla paikannetaan johtokaduilta linjoja hipovia puita, raivausta tai vierimetsän hoitoa kaipaavia kohteita sekä vaurioita linjojen komponenteissa. Tarkastusten ansiosta voidaan ennaltaehkäistä sähkökatkoja tulevissa myrskyissä poistamalla riskipuut ja -oksat johtokaduilta ja korvaamalla vioille alttiit verkostokomponentit.

Lentotarkastuksissa kokeillaan uutta tekniikkaa

Tänä vuonna helikopteritarkastuksissa kokeillaan uutta teknologiaa eristinvikojen etsinnässä. Sähköjohdon pylväästä eristävät eristinkomponentit voivat hajotessaan olla harmillinen vianaiheuttaja. Piilevät eristinviat voivat aiheuttaa ajoittaista sähköverkon räpsymistä, jonka aiheuttajan paikantaminen on vaikeaa.

Hajonnut eristin aiheuttaa sähkömagneettista häiriötä samalla pitäen sirisevää ääntä, jota ihmiskorva ei kuule. Vaurioituneita eristimiä etsitään perinteistä ja modernia tekniikkaa yhdistämällä.

– Lennettäessä helikopterilla hajonneen eristimen yllä, pystytään havaitsemaan vian aiheuttama häiriö radiotaajuuksilla. Havaittua kohtaa voidaan palata tutkimaan tarkemmin ultraäänikameran avulla. Ultraäänikamera pystyy havaitsemaan ääntä, tässä tapauksessa rikkoutuneen eristimen pitämää sirinää. Tällä tekniikalla voimme jatkossa ennaltaehkäistä asiakkaiden kokemia lyhyitä katkoja, Järvi-Suomen Energian kunnossapitopäällikkö Juuso Ruottinen kertoo.

Sähköverkkoa tarkastetaan drooneilla 1850 kilometriä

Keväästä 2022 lähtien on voinut Järvi-Suomen Energian verkkoalueella havaita helikopterien lisäksi myös droonilennokkeja lentämässä linjojen yllä. Drooneilla tehdään samanlaisia kunnossapitolentoja kuin helikoptereilla, eli tarkastetaan huolto- ja korjaustarpeita sekä kartoitetaan kasvillisuuden kasvutilannetta linjojen alla ja niitä ympäröivissä reunametsissä. Tänä keväänä tehtävät droonilennot on aloitettu tällä viikolla ja ne päättyvät juhannukseen mennessä.

Droonipalveluita Järvi-Suomen Energialle tuottaa Evision Oy, joka kuuluu Suur-Savon Sähkö -konserniin. Yritys tuottaa sähköverkkoyhtiöille dataan ja data-analytiikkaan pohjautuvia kunnossapitopalveluita. Tämä tarkoittaa, että droonilla lennetään johtokatua, josta drooni ottaa kuvia ja rakentaa 3D-malleja.

Evisionin lentolaitteissa on yrityksen logo sekä lennättämiseen vaadittava operaattorin rekisteröintitunnus. Lennokkeja operoi maastossa urakointiyhtiö Elvera.

Verkkokursseja voi suorittaa koska tahansa!