Firesec ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola yhdistävät voimansa

Talotekniikkakonserni QMG yhdistää vuodenvaihteessa tytäryhtiöidensä Firesec oy:n ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola oy:n liiketoiminnat 1.1.2025 ja muodostaa vahvan paloturvallisuuden toimijan.

SFS 6002 uudistui -koulutus Sähköinfo

”Haluamme tällä yhdistymisellä vahvistaa palveluitamme ja kehittää toimintaamme entisestään. Kun alansa huiput Firesec ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola yhdistävät resurssinsa, pystymme tarjoamaan entistä kilpailukykyisempää palvelua asiakkaillemme Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Pirkanmaalla”, QMG:n palveluliiketoiminnasta vastaava johtaja Pekka Pöykkö kertoo.

Yhtiö jatkaa Firesecin nimellä, ja Marko Saviahde jatkaa toimitusjohtajana. Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola säilyy aputoiminimenä, ja palvelupäällikkö Juha-Pekka Pohjola jatkaa eteläisen Suomen vastuuhenkilönä.

Pirkanmaalta lähtöisin oleva Firesec on kuntien, kiinteistönomistajien ja kauppakeskusten kumppani teknisessä turvallisuudessa, kun taas Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola on tunnettu toimija Uudellamaalla etenkin sairaala- ja sotekiinteistöissä. Molempien asiakkaisiin lukeutuvat myös sähköurakoitsijat, rakennusliikkeet ja teollisuusyritykset.

Yhtiö työllistää fuusion myötä yhteensä 20 paloturvallisuuden ammattilaista. Yhdistymisellä ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan yhtiöissä.

Audioartikkeli mittojen mukaan