Are ostaa osake-enemmistön energiatehokkuusratkaisuja tarjoavasta Enerzistä

Talotekniikkayritys Are oy ostaa 77 prosentin osake-enemmistön energiatehokkuushankkeisiin, etähallintaan ja rakennusautomaatioon keskittyneestä Enerz oy:stä.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Turkulainen Enerz työllistää noin 40 korkeasti koulutettua asiantuntijaa ja sen liikevaihtoennuste vuodelle 2022 on noin kahdeksan miljoonaa euroa. Yhtiöllä on toimintaa Suomen lisäksi Baltian maissa.

Enerz on yksi nopeimmin kasvaneista energiatehokkuusalan yrityksistä, joka tarjoaa energiatehokkuuspalveluja liike-, toimisto-, hotelli-, ostoskeskus- ja teollisuuskiinteistöihin.

Yritysosto tukee Aren strategiaa ja uudistunutta toimintamallia, jossa sekä energiaratkaisut että rakennusautomaatio on valittu tulevien vuosien kasvutekijöiksi.

– Energiakriisi ja ilmastonmuutos ovat kiihdyttäneet investointeja kiinteistöjen vähäpäästöisiin ja energiatehokkuutta parantaviin ratkaisuihin. Suomessa 70 prosenttia rakennuksista on rakennettu ennen 2000-lukua, joten valtaosa rakennuksistamme on siis isompien tai pienempien energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden tarpeessa. Enerz on kehittänyt energiahankkeisiin edistyksellisen ja kustannustehokkaan palvelumallin, jonka avulla pystymme auttamaan sekä nykyisiä että uusia asiakkaitamme energiatehokkuuden varmistamisessa vielä aiempaa tehokkaammin, Aren toimitusjohtaja Jarno Hacklin kertoo.

Enerz jatkaa toimintaansa omalla brändillään itsenäisenä osana Are-konsernia. Solmittu yrityskauppa ei aiheuta henkilöstövaikutuksia. Enerzin toimitusjohtaja Rene Zidbeck jatkaa tehtävässään ja pysyy vähemmistöosakkaana. Zidbeck nimitetään Aren laajennetun johtoryhmän jäseneksi.

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025