Sähkömaailman huhtikuun Alan mielestä -kyselyyn vastanneet Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton jäsenyritykset palkkaavat tulevana kesänä lähes yhtä paljon kesätyöntekijöitä kuin aiempinakin vuosina. Töitä on tarjolla erityisesti ammattikouluista valmistumassa oleville.
Kesätyöntekijöiden kanssa tehdään pääasiassa normaaleja työsopimuksia. Esimerkiksi kyselyyn vastanneen Sähkötoimisto Murtolan Mikko Murtolan mukaan lähtökohtana on, että harjoittelijoidenkin tulee tienata palkkansa ilman yhteiskunnan tukea.Sähköurakointiliikkeisiin palkataan lähinnä ammattiin opiskelevia, mutta töitä on tarjolla myös insinööriopiskelijoille.Monissa yrityksissä kesätyöntekijät pääsevät kokeneempien ammattilaisten opastuksessa samoihin töihin kuin muutkin.
Kysely lähetettiin yhteensä 1 417:sta STULin jäsenyritysten edustajalle. Vastauksia saatiin 205 kappaletta, joten vastausprosentiksi tuli 14.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.
Välttämättömät evästeet
Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.
Jos poistat vättämättömät evästeet käytöstä, emme voi tallentaa asetuksiasi. Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun vierailet tällä verkkosivustolla, sinun on otettava evästeet käyttöön tai poistettava ne käytöstä uudelleen.