Pk-yritysten taloustilanne notkahti alkuvuonna

Pk-yritysten taloustilanne heikkeni alkuvuonna, mutta näkymät ovat nyt kuitenkin hieman valoisampaan päin, kertoo tuore yrittäjägallup.

Sähköinfo Sähkötöiden johtajan päivä ja Käytön johtajan päivä

Pienimmät yritykset ovat ahtaimmalla, sillä yksinyrittäjät ja alle viiden hengen yritykset kokevat tilanteensa selvästi muita heikommaksi.

”Alkuvuosi on ollut monelle yrittäjälle vaikea, kun epävarmuus jatkuu eikä talouden käänteestä ole ollut selkeitä merkkejä”, Suomen yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Helmikuussa 44 prosenttia pk-yrityksistä arvioi tilanteensa hyväksi, kun joulukuussa osuus oli 46 prosenttia. Huonoksi tilanteensa kokee nyt 21 prosenttia, mikä on heikoin lukema keväästä 2022.

Vähintään kymmenen henkilöä työllistävillä yrityksillä tilanne on yksinyrittäjiä ja mikroyrityksiä parempi. Naisyrittäjien taloudellinen tilanne on miehiä heikompi. Toimialakohtaiset ja alueelliset erot ovat melko pieniä.

”Yrittäjäkenttä on jakautunut. Osalla menee huonosti, osalla varsin hyvin. Pienimmissä yrityksissä moni on ahtaalla.”

”Pienimpien yritysten ahdinko pitää tunnistaa ja tehdä toimia, jotka helpottavat heidän tilannettaan. Esimerkiksi yrittäjien eläkelain uudistus on tästä näkökulmasta tärkeä. Monella on vaikeuksia selvitä nykyisistä eläkemaksuistaan”, Pentikäinen toteaa.

Näkymät ovat paranemassa

Vaikka nykytilanne on haastava, tulevaisuudenusko on vahvistunut. Pk-yritysten edustajista 35 prosenttia arvioi tilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana, kun joulukuussa vastaava osuus oli 32 prosenttia. 

Eniten luottamusta parempaan löytyy asiantuntijapalveluista, teollisuudesta ja nuorten yrittäjien joukosta. Myös naisyrittäjillä on hieman miehiä positiivisemmat näkymät.

”On rohkaisevaa, että moni uskoo tilanteen paranevan tämän vuoden aikana, erityisesti naisyrittäjät”, Pentikäinen sanoo.

Yrittäjägallup toteutettiin 2. – 9.2. ja siihen vastasi 1 185 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. 

Philips CoreLine Waterproof on uudistunut. All-in-versioiden valovirtaa voi säätää dip-kytkimellä.