Elinkeinoelämän keskusliitto EK käynnistää tänään sisäministeriön kumppanina energiantuotannon laitteiden ja kaluston lahjakeräyksen ”Autetaan Ukraina talven yli”. Mukaan kutsutaan kattavasti koko suomalaista yrityskenttää.
Ukrainalla on edessään kriittiset talvikuukaudet, jotka koettelevat myös kotirintamaa. 70 prosenttia maan sähkön- ja lämmöntuotannosta on tuhottu. Seuraukset tuntuvat koko yhteiskunnassa – niin taloudessa kuin ihmisten arjessakin, EK:n johtaja Petri Vuorio muistuttaa.
”Siksi käynnistämme sisäministeriön kumppanina lahjoituskeräyksen, jolla vastaamme Ukrainan valtion hätähuutoon lämmityskauden lähestyessä. Tavoitteena on saada suomalainen yrityskenttä laajasti mukaan lahjoittamaan energiantuotantoon ja sähköverkkoihin liittyviä laitteita ja kalustoa, joilla ukrainalaisia autetaan selviämään tulevasta talvesta.”
Sisäministeriö ohjeistaa yrityksiä lahjoitusten toimittamisesta ja organisoi niiden viennin Ukrainaan ennen talvea.
Edellisen kerran vastaava kampanja toteutettiin vajaat kaksi vuotta sitten koko Ukrainan laajuisten sähkökatkojen yhteydessä. Tuolloin Suomi ja suomalaisyritykset olivat koko EU:n suurin energialaitteiden lahjoittaja, Vuorio kiittää.
EK vastaa elinkeinoelämän kansallisesta koordinaatiosta Ukrainan jälleenrakentamisessa.
”Energiainfran ohella akuuttia jälleenrakennusapua tarvitaan myös muun muassa sairaaloiden, koulujen ja digitaalisen infrastruktuurin sekä ympäristötuhojen korjaamisessa. Suomi on paraikaa järjestäytymässä, jotta pystymme näihin tarpeisiin vastaamaan. Rahoitusratkaisujen vahvistaminen on tässä tärkeä käytännön edistysaskel”, Vuorio toteaa.
Keräystä koskevat tiedot ja yritysten ohjeet löytyvät 11.9. alkaen osoitteesta www.ek.fi/autaukrainaa.