QMG ostaa vaasalaisen Tammi Kiinteistötekniikan

Talotekniikkakonserni QMG (Quattro Mikenti Group) kasvaa Pohjanmaalla ostamalla vaasalaisen Tammi Kiinteistötekniikan.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Vaasalainen Tammi Kiinteistötekniikka toimii Pohjanmaalla ja rannikkoseudulla. Yhtiö tunnetaan vahvasta LVIS-, automaatio- ja kylmäosaamisestaan. Yhtiön vuotuinen liikevaihto on noin seitsemän miljoonaa euroa ja se työllistää 30 talotekniikka-ammattilaista.

Henkilöstö jatkaa kaupan jälkeen vanhoina työntekijöinä. Yhtiön omistajat Juhani ja Arto Tammi jatkavat tehtävissään ja tulevat QMG:n osakkaiksi.

– Asiakkainamme on sekä alueellisia että valtakunnallisia toimijoita. Kaupan avulla vahvistamme sekä resurssejamme ja maantieteellistä peittoamme palvella molempia. Osana QMG:ta meille tulee kiinnostavia mahdollisuuksia tarjota esimerkiksi automaatio- ja energiatehokkuuspalveluja laajemmalle kuin ennen, Juhani Tammi kertoo.

QMG-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 154 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on yli 900 talotekniikka-alan ammattilaista 25 paikkakunnalla Suomessa.

QMG:n tiedote

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025