Pohjois-Suomen Sähkö Oy täyttää elokuussa 100 vuotta

Seinäjokinen perheyritys Pohjois-Suomen Sähkö Oy saavuttaa elokuussa 100 vuoden iän ja on yksi alan vanhimmista yrityksistä Suomessa.

Sataa toimintavuotta juhlivan yrityksen syntymäpäivä on elokuulla. Tätä merkittävää virstanpylvästä yritys juhlistaa yhdessä asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa kanssa syksyllä Valo- ja Lämpöpäivillä 16.-18.9. Henkilökunnan kesken vietetään 100-vuotispäivät elokuun loppupuolella.

KNX Finland ry järjestää kaikille kiinnostuneille maksuttoman web-seminaarin talotekniikan väyläpohjaisista alustateknologioista torstaina 21.10. ja torstaina 28.10.

Pääosin Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla toimivan yrityksen toiminta on aina nojannut sähköasennuksiin ja -urakointiin sekä sähkötarvikkeiden ja valaisimien myyntiin. Yrityksen alkuaikoina yrityksen työt olivatkin pitkälti sahojen, meijereiden ja muiden tuotantolaitoksien omien voimalaitosten asennuksia, koska valtakunnallista sähköverkkoa ei vielä ollut olemassa.

Yrityksen 100-vuotisen toiminnan aikana on ehditty kokea monia nousuja ja laskuja 30-luvun pulavuosista sotiin sekä 90-luvun isoon lamaan. Viimeisimpänä on koettu pandemia, joka Suomeen rantauduttuaan vaikutti ennennäkemättömällä voimalla koko yhteiskuntaan ja myös yrityksiin.