Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto käynnistyy sunnuntaina 7. elokuuta laitoksen kakkosyksiköstä.
Tänä vuonna kakkosyksiköllä tehdään laaja 4-vuotisvuosihuolto ja ykkösyksiköllä lyhyt vuosihuolto. Huoltotöiden arvioidaan kestävän yhteensä noin 53 vuorokautta. Vuosihuoltoon osallistuu voimalaitoksen 530 työntekijän lisäksi noin 750 ulkopuolista työntekijää.
Vuosihuolloissa polttoaineesta vaihdetaan neljäsosa uuteen ja tehdään erilaisia ennakkohuoltotöitä, tarkastuksia, korjauksia ja koestuksia. Lisäksi Loviisa 1:llä jatketaan edellisissä vuosihuolloissa aloitettua hätädieseleiden modernisointia.
– Loviisan laitosyksiköitä on kehitetty ja modernisoitu järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti koko sen laitoshistorian ajan. Myös tänä vuonna toteutamme normaalien vuosihuoltotöiden lisäksi useita turvallisuutta ja toiminnan luotettavuutta parantavaa toimenpidettä, voimalaitoksen johtaja Sasu Valkamo kertoo.
Fortum on investoinut Loviisan voimalaitokseen viimeisten viiden vuoden aikana yhteensä noin 325 miljoonaa euroa. Huolto-ohjelmalla Fortum valmistautuu myös voimalaitoksen käyttöiän jatkoon. Fortum on hakenut Loviisan voimalaitoksen molemmille yksiköille uutta käyttölupaa vuoden 2050 loppuun saakka.