Kokkolan kylmäpalvelu siirtyy Cerville

Ilmanvaihtoon, puhtaaseen sisäilmaan ja jäähdytykseen erikoistunut Cervi laajentaa toimintaansa Pohjanmaalle ostamalla Kokkolan kylmäpalvelu oy:n.

SM Extra audioartikkelit

Yrityskauppa on osa Cervin strategian mukaista valtakunnallistumista. Samalla yritys vahvistaa etenkin teollisen palveluiden liiketoimintaansa.

– Yhdistämällä resurssejamme voimme kehittää ja tarjota vastuullista erikoisasiantuntijapalvelua entistä laajemmin, Kokkolan kylmäpalvelun toimitusjohtajaksi nouseva Petri Jaaksi kertoo.

Samaa mieltä ovat yhtiön johdossa ja asiantuntijoina jatkavat Hannu Torppa ja Stefan Wargh, jotka samalla toteavat yrityskaupan olevan hyvä hetki siirtää vetovastuuta nuoremmalle polvelle, kun jatketaan yhtiön kehittämistä seuraavalle tasolle.

Yrityskaupassa Kokkolan kylmäpalvelu jatkaa toimintaansa nykyisen nimensä alla. Yrityksen työntekijät jatkavat nykyisen työnantajansa palveluksessa kuten ennenkin.