Sähkömaailma-lehden pääkirjoitus, lokakuu 2024.
STULin arvostettu lakiasiainjohtaja ja STTA:n toimitusjohtaja Esa Larsén jää ansaitulle eläkkeelle 1.9. alkaen. Hän on tehnyt hienon yli 30 vuoden uran lakiasioiden parissa, ja hänen kädenjälkensä näkyy muun muassa RYS-8- ja YSE 1998 -sopimusehdoissa. Esa on ollut perustamassa STULin työmarkkinaryhmää ja käynnistämässä STTA:n toimintaa sen ensimmäisenä toimitusjohtajana. Huikea ansioluettelo!
Esan panos jäsenillemme ja koko sähköistysalalle on vaikuttava. Hänet tunnetaan laajasta asiaosaamisestaan ja määrätietoisuudestaan, mutta myös poikkeuksellisesta palvelualttiudestaan. Uransa aikana Esa on viettänyt tuhansia tunteja aikaa neuvoen jäseniämme vaikeissakin lakiasioissa, ratkonut usein mahdottomiltakin tuntuvia ristiriitatilanteita ja edistänyt sähköistysalan asemaa kokonaisvaltaisesti – sydämellä ja sielulla.
”Esa on viettänyt tuhansia tunteja aikaa neuvoen jäseniämme vaikeissakin lakiasioissa.
Työkaverina ja esihenkilönä Esa on erittäin arvostettu ja pidetty. Hän on aina läsnä, kuuntelee ja osoittaa kunnioitusta kaikille, mutta uskaltaa myös haastaa ja kehittää uutta. Parasta Esan kanssa työskentelyssä on hänen hersyvä huumorinsa! Hänen seurassaan nauru on taattu, ja hyvä fiilis tarttuu.
Oma työtoveruuteni Esan kanssa jäi runsaan vuoden mittaiseksi. Olen onnekas, kun sain tehdä hänen kanssaan yhteistyötä tämänkin ajan. On ollut mahtavaa seurata kokeneen huippuammattilaisen toimintaa. Nöyräksi veti, kun näki, miten Esa rautaisesti hyödynsi valtavaa kokemustaan ja osaamistaan jäsentemme ja koko alamme eduksi.
Kiitos Esa työtoveruudesta ja erinomaisesta työurastasi meillä STULissa ja STTA:ssa. Kiitos mieleenpainuvista kohtaamisista, hauskoista hetkistä ja hyvistä ideoistasi. Kiitos, kun annoit korvaamattoman panoksesi jäsentemme ja koko sähköistysalan puolesta. Toivotamme sinulle onnellista vapaaherran elämää, ja nähdään taas – meillä on varmasti vielä monta hauskaa kohtaamista edessä!
Marko Utriainen
Kirjoittaja on Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n toimitusjohtaja.