Blogi: Kevään viimeinen kurssi, check!

Tänään oli kevään viimeisen kurssin toinen välikoe. Wuhuu! Opiskelu saa siis jäädä nyt tauolle ja työnteko voi alkaa. Viime kesänä työpaikkani peruuntui koronan takia, joten on ihanaa päästä kesäksi töihin sekä saada samalla hieman taukoa koulusta. Pakko kyllä tähän väliin paljastaa, että olen tehnyt jo koko toukokuun ajan töitä, sillä sain kesätöitä Carunalta verkkopalveluasiantuntijana. Tulen siis varmasti jatkossa kertomaan myös siitä lisää tänne. Pysykää siis kuulolla!

Uusi audioartikkeli pienydinvoimasta

Miten kevät sitten meni? Jos yhdellä lauseella pitäisi kuvailla niin se menisi jotakuinkin näin. Tasapaksua ja hidasta, mutta kokonaisuutena hyvin onnistunut sekä nopea. En tiedä oliko tuossa lauseessa mitään järkeä, mutta voin yrittää avata sitä hieman. Aalto-yliopisto siis tiedotti jo heti tammikuussa, että myös koko kevätlukukausi on etänä niin kuin syksykin. Tiesin siis heti, että kevät tulee menemään aikalailla samalla kaavalla kuin syksykin. Kaiken opiskelun vastapainoksi kuitenkin tarvittiin kivoja tapahtumia. Kaikki kertavuokrattavat tilat olivat kiinni, joten tapahtumat piti järjestää ulkona. Kaikesta huolimatta keväällä oli mahtavia etätapahtumia esimerkiksi etäexcursioita, ulkorastikiertelyitä, discord hengailuiltoja, etävuosijuhlia ja etäsitsejä. Täytyy kyllä hattua nostaa kaikille poikkeusajan tapahtumajärjestäjille. Ei varmasti ole ollut helppoa.

Nyt kun kevättä katsoo taaksepäin niin onhan se mennyt kuitenkin todella nopeasti. Vaikea uskoa, että ensi viikolla alkaa jo kesäkuu ja kohta on jo puolet vuodesta takana. Niin vain toinen vuosi sähköllä on nyt ohi.

Tekstiä on tullut jo sen verran, että taidan vasta ensi blogipostauksessa kertoa tarkemmin keväällä käydyistä kursseista ja sivuaineestani. Palataan siis ensiviikolla!

Salla

SFS6002 uudistuu