Kauppatieteiden maisteri Jukka Aro, 41, on valittu Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n ja liiton palveluyhtiö Sähköinfo Oy:n myynnistä ja ICT-järjestelmistä vastaavaksi johtajaksi.
Hän on toiminut aikaisemmin esimerkiksi Aro Systems Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtajana ja Onninen Oy:n markkinointijohtajana. Näissä tehtävissä hänen vastuullaan on ollut esimerkiksi verkkokaupparatkaisujen uudistaminen sekä uusien liiketoiminta- ja palvelumallien kehittäminen.
Sähköinfon palveluksessa hän pääsee viemään maaliin yrityksen Severi-verkkojulkaisualustan uudistuksen ja kehittämään uusia sähköisiä palveluita esimerkiksi Sähköinfon kustantamien ST-kortiston ja Sähkömaailma-lehden sähköiseen julkaisuun.
– Digitalisoituvassa, hiilineutraalisuuteen pyrkivässä maailmassa talotekniikalla on kasvava rooli. On todella hienoa päästä mukaan kehittämään STULin jäsenilleen ja muille asiakkailleen tarjoamia tuote- ja palveluratkaisuja ja näin tukemaan sähköalan ammattilaisten työtä vihreän siirtymän haasteeseen vastaamisessa, Jukka Aro sanoo STULin tiedotteessa.