Sisäministeriön asetus rakennusten poistumisreittien merkitsemisestä ja valaisemisesta on uusittu samoin kuin keskeiset turvavalaistuksen standardit. Mikä kaikki muuttuu ja miten pysyä mukana?
Turvavalaistusta koskevassa lainsäädännössä on tapahtunut vuodenvaihteessa muutoksia, joiden käytännön vaikutusta poistumisvalaistuksen suunnitteluun ja kunnossapitoon on vielä vaikeaa arvioida. Laki eräistä paloturvallisuuslaitteista 191/2024 (paloturvallisuuslaitelaki) tuli voimaan 1. tammikuuta 2025. Samalla kumoutui sisäasiainministeriön asetus 805/2005 rakennusten poistumisreittien merkitsemisestä ja valaisemisesta – ja sen korvaava uusi samanniminen asetus 977/2024 astui voimaan.
Asetuksen ensimmäinen muutos laajentaa sen soveltamisalaa: jatkossa säädökset koskevat myös rakennuksen laajennuksia, käyttötarkoituksen muutoksia sekä korjaus- ja muutostöitä, jos ne vaikuttavat poistumisjärjestelyihin. Sisäministeriön perustelumuistiossa VN/12842/2024 todetaankin, että kunnossapitovaatimukset koskisivat myös jo käytössä olevia rakennuksia ja tiloja. Tämä maininta on luonnollisesti turvallisuuden näkökulmasta hyvä.
Kuitenkin juuri samana vuonna julkaistuissa uusissa standardiversioissa SFS-EN 1838:2024 ja SFS-EN 50172:2024 määritellään osaksi poistumisvalaistuksen kunnossapito-ohjelmaa myös kokonaan uudet, viiden vuoden välein tehtävät mittauksin tehtävät valaistustarkastukset. Samaan aikaan lainsäädännössä ja standardeissa tapahtuneiden muutosten vuoksi lainsäätäjällä ei ole ollut tietoa standardien kunnossapitovaatimusten muutoksista. Tarvitaan siis soveltavaa ohjeistusta sille, mitä kunnossapidolla asetuksessa oikein tarkoitetaan.
Esteettömyys on huomioitu
Uudessa asetuksessa on 3. §:ssä otettu huomioon myös esteettömyysnäkökulma, koska asetuksen mukaan poistumisopasteita on tarvittaessa täydennettävä ääni- tai valosignaaliopasteilla, lattiaan tehtävillä merkinnöillä tai muulla havaittavuutta parantavalla tavalla. Tämä on kokonaan uusi vaatimus, jonka soveltamiseen ei tällä hetkellä ole ohjeita.
Keväällä 2024 julkaistu tuore eurooppalainen tekninen spesifikaatio CEN/TS 17951:2024 käsittelee itse asiassa myös poistumisopasteita täydentävää ja havaittavuutta parantavaa valosignaaliopastusta. Asetuksessa olisi ollut hyödyllistä viitata tähän asiakirjaan, koska se tarjoaa käytännön ohjeita erityisesti vaativiin kohteisiin, kuten maanalaisiin tiloihin, korkeisiin rakennuksiin ja kauppakeskuksiin tai muihin suurelle yleisölle tehtyihin julkisiin tiloihin.
”Turvavalaistusta koskeva asetus ja standardit on uudistettu vuoden 2024 aikana.
Uuden asetuksen 4. §:n mukaan poistumisopasteiden on oltava ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan työpaikkojen turvamerkeistä ja niiden vähimmäisvaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (687/2015) mukaisia. Vaikka asetuksessa viitataan standardeihin SFS-EN ISO 7010+A1+A2+A3+A4+A5 ja SFS 5715, niin asetuksen 687/2015 liitteessä 1 esitetyt varauloskäyntimerkit perustuvat edelleen vanhaan direktiiviin 92/58/ETY vuodelta 1992 ja ne ovat poistuneet käytöstä jo vuonna 2011.
Asetuksen valmistelua selventävässä sisäministeriön muistiossa VN/12842/2024 todetaan, että opasteiden on tarkoituksenmukaista olla samanlaisia niin työpaikka- kuin muissakin rakennuksissa, ja siksi asetuksessa 977/2024 viitataan edelleen valtioneuvoston asetukseen 687/2015.
Kuitenkin direktiivin ja asetuksen mukaisia vanhentuneita kilpiä tai merkkejä ei ole ollut enää pitkään aikaan saatavilla, mikä herättää kysymyksen: miksi vanhoja merkkejä ei ole direktiivin sen enempää kuin asetuksenkaan päivityksissä korvattu ajantasaisilla symboleilla?
Opasteiden koko ja havaintoetäisyys
Vanha asetus viittasi selkeästi standardiin SFS-EN 1838, jossa määritellään opasteen havaintoetäisyys sen koon mukaan, sekä opasteen minimikoko. Uudessa asetuksessa todetaan vain, että poistumisopasteiden on oltava selkeitä ja helposti ymmärrettäviä, ja viitataan työpaikkojen turvamerkkejä koskevaan asetukseen 687/2015. Tämä asetus – kuten myöskään siinä mainitut standardit SFS-EN ISO 7010 tai SFS 5715 – eivät kuitenkaan ota kantaa opasteiden kokoon tai havaintoetäisyyteen.
Tarvittava tieto löytyy vasta standardin SFS 5715 kohdasta 3, jossa viitataan seitsemään standardiin ja niistä kolmas, SFS-ISO 3864-1, sisältää ohjeita turvallisuuskilpien havaittavuudesta. Nämäkin ovat kuitenkin yleisiä ohjeita, eikä niiden soveltaminen poistumisopasteisiin ole mitenkään helppoa ja yksiselitteistä.
”Uudessa asetuksessa ei enää ole valaistusvaatimuksia.
Sisäministeriön muistiossa VN/12842/2024 todetaan, että asetus ”edistää hallitusohjelman tavoitetta tehostaa onnettomuuksien ja tulipalojen ehkäisyä. Hallitusohjelman tavoitteena on myös keventää ja sujuvoittaa rakentamista koskevaa sääntelyä”. Miten rakentamista keventää ja sujuvoittaa se, että olennaiset vaatimukset löytyvät vasta monivaiheisen viittausketjun päästä? Vaikeasti löydettävä tieto kasvattaa riskiä, että markkinoille päätyy opasteita, jotka eivät täytä vaatimuksia. Standardin SFS-EN 1838 havaintoetäisyyden valmiiksi pureskeltu mitoitustieto olisi paljon parempi viitereferenssi kuin asetus 687/2015.
Poistumisreitit
Poistumisreitit on valaistava asetuksen mukaan tavalla, joka mahdollistaa niiden turvallisen käytön ja lisäksi on otettava huomioon rakennuksen ja sen tilojen käyttötarkoitus, koko ja muoto sekä se, miten rakennuksesta poistuminen on järjestetty. Näin asetuksessa määritellään poistumisreittien valaistusvaatimukset. Vanhassa asetuksessa 805/2005 oli 5 §:ssä viitattu suoraan standardin SFS-EN 1838 vaatimuksiin.
Sisäministeriön muistiossa VN/12842/2024 todetaan, että uudessa asetuksessa ei säädettäisi yksityiskohtaisia vaatimuksia poistumisreittien merkitsemisen ja valaistuksen suunnitteluun, vaan vaatimukset voi täyttää erilaisin teknisin ratkaisuin. Lisäksi siinä kerrotaan, että poistumisvalaistusta koskevia standardeja ei ole perusteltua säätää velvoittaviksi, koska ne on lähtökohtaisesti tarkoitettu suunnittelua ohjaaviksi ja tapauskohtaisesti sovellettaviksi. Ihmettelen erityisesti jälkimmäistä lausumaa, koska velvoittavien vaatimusten tarkoituksena on nimenomaan ohjata suunnittelua ja määritellä vähimmäisarvot? Miten vaatimukset voi täyttää erilaisin teknisin ratkaisuin, kun mitään numeerisia vaatimuksia ei ole asetettu?
Vertailuesimerkin voisi ottaa liikenneturvallisuuden puolelta. Jos nopeusrajoitukset olisi määritelty samaan tyyliin, niin nopeusrajoitusmerkit olisi poistettu ja niiden sijaan annettu yleisohje ”ajoneuvolla on ajettava turvallista nopeutta huomioon ottaen tien luokitus ja kunto, liikennemäärä ja sääolosuhteet”. Miten tien käyttäjä voi silloin tietää maksiminopeuden? Kun vaatimukset jäävät epäselväksi, se heikentää turvallisuutta.
Voidaan tietenkin myös kysyä, miten rakentamista keventää ja sujuvoittaa se, että vähimmäisvaatimukset on poistettu? Standardin SFS-EN 1838 lisäksi löytyy Suomesta myös standardi SFS-ISO 16069 Kuvatunnukset ja piirrosmerkit. Turvallisuusmerkit. Poistumisopastejärjestelmät. Jälkimmäisen standardin mukaiset opasteiden sijoitukset ja viivamaiset valonlähteet eivät kuitenkaan ole käytössä Suomessa ja myös kilpien luminanssivaatimuksissa on keskeisiä eroja.
Mitä referenssiä suunnittelija päätyy lopulta käyttämään? Poistumisopasteen keskimääräistä luminanssia 2 cd/m2, vai kilven valkoisten pintojen luminanssia yli 500 cd/m2? Suunnittelun lähtötietona tarvitaan vähimmäisvaatimukset, joten niiden valinta jää nykytilanteessa suunnittelijoiden ja rakennuttajien harteille. SFS-EN 1838 määrittelee EN-standardina vaatimukset, joiden kanssa ristiriitaisia kansallisia standardeja ei meillä saa olla. Näin ollen tämä standardi on kuitenkin ainoa referenssi, kun mitään
viranomaisvaatimuksia ei ole annettu.
Tehostaako säätämättä jättäminen tulipalojen ja onnettomuuksien ehkäisyä?
Asetuksen soveltamisalassa kerrotaan myös, että siinä säädetään myös pelastuslain (379/2011) 12 §:ssä tarkoitetut poistumisreittien opasteiden ja valaistuksen toimintakunnossa pitämiseen liittyvät vaatimukset. Pelastuslaissa 12. §:ssä todetaan, että sisäministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä:
- laitteiden toimintakunnossa pitämiseen liittyvistä teknisistä yksityiskohdista ja menettelytavoista sekä kunnossapito-ohjelmasta;
- laitteista, joille on tehtävä käyttöönotto- tai määräaikaistarkastus tai jotka on huollettava määrävälein;
- huollon ja tarkastuksen ajankohdasta ja määrävälistä;
- toimenpiteiden kirjaamisesta.
Vaikka sisäministeriön muistiossa VN/12842/2024 todetaankin pelastuslain säännösten olevan varsin yleiset ja niiden soveltamisen tueksi tarvittavan edelleen tarkempaa sääntelyä, niin pelastuslaissa mainittuja tarkempia säännöksiä ei ole asetukseen 977/2024 määritelty. Ainoastaan annetaan kehotus toimintakunnossa pitämisestä, kunnon tarkkailusta, vikojen korjaamisesta sekä huolto- ja kunnossapitotoimenpiteiden kirjaamisesta mainitaan asetuksessa. Ei siis esimerkiksi säädetä, miten ja kuinka usein kuntoa tarkkaillaan.
”Uudet standardit tuovat selkeyttä suunnitteluun ja mahdollistavat entistä älykkäämmät valaistusratkaisut, yksityiskohtaisemmat dokumentointi- ja kunnossapito-ohjeet sekä adaptiivisen ohjauksen ja paikallisen suojeluvalaistuksen.
Muistiossa VN/12842/2024 on vielä erityisesti mainittu, että ”kunnossapidosta ei ole perusteltua säätää yksityiskohtaisemmin”. Tämä maininta hieman ihmetyttää, kun samainen muistio kertoo hallitusohjelman tavoitteena olevan tehostaa onnettomuuksien ja tulipalojen ehkäisyä. Miten vaatimusten säätämättä jättäminen tehostaan tulipalojen ja onnettomuuksien ehkäisyä?
Kunnossapidon ohjeistus jää suunnittelijoiden vastuulle
Pelastuslain 12. luvun 80. §:n mukaan tarkastettavan kohteen edustajan on esitettävä säädöksissä vaaditut suunnitelmat, muut asiakirjat ja järjestelyt. Pelastuslaissa, laissa
eräistä paloturvallisuuslaitteista sekä asetuksessa rakennusten poistumisreittien merkitsemisestä ja valaisemisesta ei kuitenkaan kerrota, mitä suunitelmiin, muihin asiakirjoihin ja järjestelyihin sisältyy. Uudesta asetuksesta on lisäksi poistettu aiempi vaatimus kunnossapito-ohjelman ja -päiväkirjan esittämisestä alueen pelastusviranomaiselle. Sisäministeriön muistiossa VN/12842/2024 todetaankin, että säännöllisesti tehtävät huolto- ja kunnossapitotoimenpiteet on tarkoituksenmukaista sisällyttää esimerkiksi kiinteistön huoltokirjaan. Näin vastuu siirtyy suunnittelijoille: heidän on päätettävä, miten ja kuinka usein toimintakuntoa seurataan sekä tehdäänkö kirjauksia – ja jos niin millaisia.
Oma kysymyksensä on se, miten paloturvallisuutta valvovan viranomaisen tarkastustoiminta. Heidän joko itse laadittava ohjeet kunnossapitotoimenpiteistä ja aikatauluista, tai velvoitettava rakennuksen omistajaa, haltijaa tai huoneiston haltijaa hallinnassaan olevien tilojen osalta käyttämään kunnossapito-ohjeistuksena standardia SFS-EN 50172.
Missä jatkossa määritellään vähimmäisvaatimukset ja kunnossapito?
Asetus on annettu 30. joulukuuta 2024 ja on nyt voimassa, mutta sen käytännön tulkinta on monin kohdin avoin. Siksi pelastusviranomaisen tulisi antaa ohjeita muun muassa valaistuksen vähimmäisvaatimuksista, opasteiden näkyvyydestä, ja tarvittavista kunnossapitotoimista sekä niiden dokumentoinnista.
Vaikka eurooppalaiset standardit SFS-EN 1838 ja SFS-EN 50172 antavat tarvittavat ohjeet, niiden käyttö ei uuden asutuksen näkökulmasta ole pakollista. Valaistuksen mitoitus ja kunnossapito jäävät näin suunnittelijan ja tilaajan vastuulle. Helpoin tapa varmistaa vaatimustenmukaisuus on viitata suoraan näihin standardeihin.Niitäkin on päivitetty ja tämän kirjoituksen yhteydessä olevissa lyhyissä tiivistelmissä kerrotaan, mitä muutoksia niihin on tehty.
Kirjoittaja Markku Varsila on sähkövoimatekniikan diplomi-insinööri, jolla on pitkä työkokemus valaistus- ja valaisintekniikan parissa. Nykyään hän työskentelee SESKOssa ryhmäpäälikkönä turvavalaistusstandardeja valmistelevassa komiteassa SK CEN 169.
Muuttuvat poistumisolosuhteet
CEN/TS 17951 Adaptiiviset poistumisvalaistusjärjestelmät antaa esimerkkiratkaisuja tilanteisiin, joissa on tarve osoittaa suositeltavaa poistumisreittiä tai ilmoittaa poistumisreitin olevan suljettu.
Evakuointitilanteessa turvallisin ja nopein poistumisreitti ei välttämättä ole sopivin, koska joku poistumisreitti tai useampia voi muuttua vaaralliseksi, tai olla esteen vuoksi suljettu. Adaptiivinen järjestelmä (AEELS) voi manuaalisesti tai automaattisesti muuttaa poistumisreitin suuntaa, parantaa hätäopasteiden näkyvyyttä sekä valinnaisesti säätää valaistusvoimakkuutta poistumisreiteillä.
Evakuoinnin alkaessa järjestelmä tunnistaa poistumisteiden käytettävyyteen liittyvät tekijät, kuten paloalue, sortuma, esteet ja niin edelleen ja sen mukaan ohjaa poistumisen turvallisille poistumisreiteille. Järjestelmä voi muuttaa opastusta tilanteiden muuttuessa, kuten tulipalon levitessä tai jonkun poistumisreitin ruuhkautuessa.
Hätäpoistumistien sulkemisesta ilmoittavien graafisten symbolien ulkonäölle ja toiminnalle annetaan useita esimerkkejä, muuta niiden näkyvyys ja ymmärrettävyys on testattava standardin SFS-ISO 9186-1 mukaisesti. Tähän tekniseen spesifikaatioon sisältyy myös video, jossa on esimerkkejä toteutusvaihtoehdoista.
Poistumistievalaistusta voidaan tehostaa joko lisäämällä valaistusta tai muuttamalla valon värilämpötilaa. Tehostetulla valaistuksella ymmärretään yleensä enintään 10 luksin valaistusvoimakkuutta. Tehostuksen tarve arvioidaan esimerkiksi käyttäjämäärän ja reitin monimutkaisuuden perusteella. Valaistuksen muutosta tulee käyttää ensisijaisesti reitin riskikohdissa, kuten portaissa tai reitin suunnanmuutoksissa.
AEELS-järjestelmä reagoi muihin rakennuksen teknisiin järjestelmiin (esim. palohälytys, kulunvalvonta) ja sen suunnittelu perustuu riskinarvioon. CEN/TS 17951 antaa ohjeet järjestelmän suunnitteluun, käyttöön ja ylläpitoon. Järjestelmää voi hyödyntää myös suurissa yleisötapahtumissa hallittuun poistumiseen.
Toimiva adaptiivinen järjestelmä helpottaa evakuointia erityisesti tiloissa, joissa tilan käyttäjät ovat vierailijoita eivätkä tunne rakennusta. Adaptiivisten järjestelmien tärkeimmät käyttökohteet ovat tilat, joissa on paljon henkilöitä, mutta vähän poistumisteitä. Tällaisia ovat esimerkiksi korkeat tornitalot ja laajat kauppakeskukset. Valaisinvalmistajien näkökulmasta CEN/TS 17951 avaa markkinoita kokonaan uudenlaisille turvavalaisimille.
Poistumisvalaistusta säätelee oma standardinsa
Suurimpia muutoksia ovat poistumisreitin valon määrän mitoitus, muutamia uusia alueita koskevat vaatimukset, käyttöönotto- ja viisivuotisvalaistusmittaukset sekä uusi turvavalaistuksen osa-alue.
Poistumisvalaistus käsitellään standardissa EN 1838:2024 Valaistussovellukset. Turvavalaistus. Se hyväksyttiin 18. huhtikuuta 2024. Isoimpia muutoksia ovat poistumisreitin valon määrän mitoitukseen tehty muutos, muutamia uusia alueita koskevat vaatimukset, käyttöönotto- ja viisivuotisvalaistusmittaukset, sekä uusi turvavalaistuksen osa-alue ”paikallinen suojeluvalaistus”. Aiemmin poistumisreitin keskilinjalla oli oltava vähintään 1 luksin valaistusvoimakkuus ja puolet reitin leveydestä kattavalla keskialueella vähintään 50 prosenttia edellä mainitusta arvosta.
Nyt 1 luksin vähimmäisvaatimus kattaa koko poistumisreitin, pois lukien poistumisreitin neljäsosan levyiset reunavyöhykkeet (enintään 0,5 m). Vaihtelevuuden (min/max) vaatimus koskee nyt koko valaistavaa poistumisreittiä, kun se aiemmin koski vain keskilinjaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla poistumisreiteillä vaatimukset numeerisesti kasvavat. Uutta on myös se, että yli 2 m leveät poistumisreitit ovat nyt yhtenäistä valaistavaa aluetta pois lukien 0,5 m reunavyöhykkeet, kun aiemmin niitä käsiteltiin 2 m leveinä kaistoina tai avoimena alueena.
Uutta standardissa EN 1838 ovat myös tiettyjä tiloja/alueita koskevat erillisvaatimukset. Tällaisia valaistuskohteita ovat esimerkiksi WC- ja pukuhuonetilat, julkiset uimahallit, sekä generaattori-, valvonta-, kytkin- ja laitostilat, jotka liittyvät rakennuksen normaaliin ja/tai hätäpoistumisvalaistukseen. Lisäksi korostettavien paikkojen listaan on tullut kolme uutta kohdetta. Myös poistumisopasteiden lisävalaistusta suositellaan, jos ympäristö on normaalitilanteessa kirkkaasti valaistu. Standardin liitteessä A annetaan ohjeita toiminta-ajan määrittelyyn ja riskien arviointiin eri rakennustyypeissä.
Kokonaan uusi turvavalaistuksen vaatimusosio on vapaasti suomennettuna ”paikallinen suojeluvalaistus” (lainausmerkeissä, koska ilmaisun virallista käännöstä ei vielä ole tehty). Se eroaa varavalaistuksesta siten, että sen tarkoitus on suojella ihmisiä tilanteissa, joissa tilasta poistuminen sähkökatkon vuoksi voi aiheuttaa vaaraa. Valaistuksen on tällöin toimittava tavallista pidempään, kunnes sähköjen palautuminen tai evakuointi voidaan toteuttaa.
Suojeluvalaistusta voidaan käyttää esimerkiksi vanhusten palvelutaloissa, joissa evakuointi voi olla huonokuntoisille vanhuksille isompi riski kuin sähkökatkon syyn selviämisen odottaminen. Liiketiloissa puolestaan asiakkaat poistuvat, mutta henkilökunta voi jäädä odottamaan sähkökatkon syyn selviämistä. Tarvittaessa suojeluvalaistukselle voidaan vaatia laajempaa peittoa ja suurempaa valaistusvoimakkuutta.
Nyt standardiin on lisätty vaatimus valaistuksen vaatimustenmukaisuuden tarkastamisesta käyttöönottovaiheessa paikan päällä suoritettavilla valoteknisillä mittauksilla. Lisäksi standardi sisältää myös vaatimuksen määräaikaismittauksille, joilla varmistetaan järjestelmän pysyminen vaatimustenmukaisena valonlähteiden ja akkujen ikääntymisen sekä likaantumisen vaikutuksesta huolimatta. Mittaukset voidaan tehdä joko 8-sivuisen liitteen B mukaisesti, tai varmistamalla, että asennus on suunnitelman mukainen. Sama liite B on myös standardissa SFS-EN 50172.
Standardi SFS-EN 50172 keskittyy dokumentointiin ja kunnossapitoon
Uutta on tarkka ohjeistus järjestelmän luovutukseen liittyvästä dokumentaatiosta sekä yksityiskohtaiset tarkastusmenettelyt käyttöönottovaiheessa. Uutta on sekin, että turvavalaistuksen käytölle ja huollolle annetaan ohjeita lockdown-tilanteissa.
Poistumisvalaistusjärjestelmiä koskeva standardi EN 50172:2024 on hyväksytty loppuäänestyksessä 19. huhtikuuta 2024.
Standardin rakennetta ja sisältöä on uudistettu merkittävästi verrattuna vuoden 2004 versioon. Nyt se keskittyy nyt enemmän järjestelmän dokumentointiin ja kunnossapitotoimenpiteiden määrittelyyn. Luvut 4 ja 5 on kirjoitettu uusiksi, ja niissä määritellään esimerkiksi vikatilanne, pysyvässä käytössä olevat rakennukset ja valaisimien merkitseminen.
Uutta on tarkka ohjeistus järjestelmän luovutukseen liittyvästä dokumentaatiosta sekä yksityiskohtaiset tarkastusmenettelyt. Dokumentaatioon sisältyvät piirikaavioiden ja sijoituspiirustusten lisäksi myös listaus virtaa kuluttavista laitteista ja niiden liitäntä (yksikkövalaisin, keskusakusto), laitteiden toimintatavat, asennus- ja huolto-ohjeet, varaosien tyyppitiedot, käyttöönotto- ja sertifiointitiedot, sekä alkutarkastuksen tulokset.
Alkutarkastukseen sisältyvät myös suunnitelmanmukaisuuden varmistaminen, valaisimien sijoitus, puhtaus, toiminta ja ympäristön esteettömyys, täysi toimintakoe, automaattisen tarkastuksen toiminta sekä valaistusmittaukset. Automaattitestauksen osalta viitataan standardiin SFS-EN 62034. Liite B ovat tässä standardissa sama kuin standardissa SFS-EN 1838, joten tässäkin standardissa on mukana sekä käyttöönotto- että määräaikaistarkastuksiin sisältyvät vaatimukset asennuksen valaistusteknisistä mittauksista.
Koronapandemian seurauksena syntyi myös uusi liite C, joka antaa ohjeita turvavalaistuksen käytölle ja huollolle lockdown-tilanteiden yhteydessä.
Lokikirjaan liittyviä ohjeita suunnitellaan täydennettäväksi vapaasti käännettynä maininnalla: ”sähköisten tiedostomuotojen on oltava helposti saatavilla, tiedostojen pitää olla luotettavasti varmuuskopioitu ja tiedostotyypin pitää olla luettavissa myös tulevaisuudessa”. On mielenkiintoista nähdä, miten tällainen vaatimus tulee käytännössä vaikuttamaan lokikirjatietojen tallentamiseen ja säilytykseen.
Markku Varsila, teksti
Mikko Käkelä, kuvat
