Granlund uudistaa Suomen organisaatiotaan, ja konsernin 12 tytäryhtiötä yhdistyvät emoyhtiöön 31.10.2023.
Yhdistymisen jälkeen Granlund oy toimii Suomessa yhtenä yhtiönä konsernin sijaan. Tavoitteena on virtaviivaistaa omistusrakennetta ja valmistautua kansainvälistymiseen. Lokakuun lopusta lähtien Granlundin alueyhtiöt toimivat Suomessa paikallisina liiketoimintayksikköinä.
– Vaikka yhtiön rakenne muuttuu, vahva alueellinen läsnäolo säilyy muutoksesta huolimatta. Palvelemme asiakkaitamme 27 paikkakunnalla ympäri Suomen, Granlundin konsernijohtaja Pekka Metsi kommentoi.
Omistusrakenteen muutoksen taustalla ovat Granlundin kasvu- ja kansainvälistymistavoitteet. Granlund on laajentunut viime vuosina vahvasti yrityskauppojen kautta, ja tätä kasvua on tarkoitus jatkaa edelleen niin Suomessa kuin ulkomailla.
– Haluamme valmistautua suurempiin yritysjärjestelyihin, mutta nykyinen konsernirakenteemme ei tue kasvua kansainvälisesti. Omistusrakennetta selkeyttämällä kansainvälinen kasvu helpottuu, Metsi perustelee yhdistymistä.